Osa junioreista tämän syksyn ensimmäisissä harjoituksissa.

Alajärven painimolski on jälleen kovassa käytössä

Fitness & Budo Centerin painimatolla Alajärven Hoiskossa käy syksyn saapuessa taas kova vilinä ja vilske. Torstaisin molskilla harjoittelevat juniorit kahdessa eri ryhmässä kello 17.45 alkaen. Tänä vuonna mukana on noin 40 junnua.

Painin osalta Alajärvellä on käynnistynyt kolmas harjoitteluvuosi ja joka vuosi tulee uusia innokkaita harrastajia lisää. Valmentaja Pekka Hannula kannustaa kaikkia halukkaita tulemaan harjoituksiin.

– Nyt on otollinen aika liittyä mukaan, koska vanhoja oppeja kerrataan näin alkukaudesta, Hannula kertoo.

– Painiharjoituksien sisältö on laaja. Harjoituksissa venytellään, opetellaan kehon hallintaa ja tehdään voimaharjoittelua kehon omalla painolla. Kuperkeikat, kärrynpyörät, puolivoltit, päälläseisonnat ja punnerrukset kuuluvat junioreiden jokaiseen harjoitukseen, Hannula kertoo harjoituksista.

– Kokeneimmilta junioreilta ja alusta asti mukana olleilla luonnistuu jo käsivarsiheitot, niskalenkit, puolinelsonit, vyörytykset, ristivyöt ja niin edelleen. Kuulostaa kovalta ja hurjalta mutta harjoituksissa jokainen tekee oman kunnon ja osaamisen mukaan, Hannula jatkaa.

Kysynnän vuoksi maanantaina 28.9. kello 17.30-18.30 avataan painimolski aikuisille ja yli 15-vuotiaille kuntopainojoille. Hannula sanoo, että sukupuolella ja taidoilla ei ole väliä.

Kuntopainissa jokainen tekee oman kunnon mukaan, mutta tarkoituksena on saada hiki pintaan ja oppia tätä Pohjanmaan ylpeyden aihetta painia lisää.

Harjoitusajat torstaisin: Pienemmät juniorit, noin 5-10 vuotiaat klo 17:45-18:30, valmentaa Pasi Kalliomäki 0407389070. Isommat juniorit noin 10-14 vuotiaat klo 18:30-19:30, valmentaa Pekka Hannula 0400977611. Aikuisten kuntopaini maanantaina klo 17:30-18:30, valmentaa Pekka Hannula.