-7 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Lehtimäen opistolla lomailtiin mukavissa tunnelmissa

Lehtimäen opistolla on pidetty syysloma perinteisesti jo viikolla 39 syyskuun puolella. Tänä syksynä opiskelijoilla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus jäädä opistolle myös lomaviikolla, mukavan tekemisen merkeissä, ja ohjelmaa oli laadittu joka päivälle.

Viikon aikana opiskelijoilla olikin normaalista lukujärjestyksestä poikkeavaa toimintaa Taidetta ja turvallisuutta – teemaviikon merkeissä.

MAINOS

Opiston erityisluokanopettaja ja yksi teemaviikon puuhaajista Jaana Lehisalo kertoo, että teemaviikosta muodostuikin todella suosittu, sillä jopa kaksi kolmannesta opiskelijoista oli viikon tapahtumissa mukana. Useimmat opiskelijat kuitenkin viettivät lomaa myös kodeissaan, mutta olivat teemaviikolla mukana joko alku- tai loppuviikon.

Idea teemaviikosta loman ajalle syntyi perheiden tarpeesta, sillä monet opiskelijat eivät pärjää kotona yksin ja jos vanhemmat ovat töissä, viikon loman järjestäminen tähän vuodenaikaan voi olla hankalaa. – Opisto halusi nyt tarjota mahdollisuuden viettää lomaviikkoa myös täällä ja samalla saimme järjestää heille ihan erilaista, arkiopinnoista poikkeavaa ohjelmaa, Jaana kertoo.

– Monet viikon tapahtumista olivatkin sellaisia, joita opiskelijat ovat vuosien varrella toivoneet. Ilmeisesti myös onnistuimme hyvin, sillä näiltä nuorilta palaute tulee välittömästi ja yhtään kyllästymisen tai pitkästymisen huokailua emme ole saaneet kuulla, Jaana iloitsee!

Maanantaina opiskelijat osallistuivat erilaisiin työpajoihin ja kärryajeluun opiston alueella. Tiistaina tutustuttiin lehtimäkisen Antti Maasalon taiteeseen. – Vierailu Maasalolla oli todella hieno. Olemme toki opistolaisten kanssa käyneet siellä ennenkin, mutta harvoin perusoppijaksolaisten kanssa. Opiskelijat kuitenkin näkevät Maasalon taidetta aina kun menemme heidän kotinsa ohi ja paikka on kiinnostanut.

– Etenkin autistisille opiskelijoillemme Maasalon ateljeessa vierailu antoi todella paljon visuaalisia aistielämyksiä. Vastaavasti taas osalle opiskelijoista keskiviikkoinen vierailu Tulivuorikeskuksessa oli unohtumaton elämys.

Ohjelmassa oli myös videokuvausta, kun Erkki Valkeuden erään musiikkikurssin kanssa tekemään kappaleeseen suunniteltiin ja kuvattiin musiikkivideo!

Torstaina oli vuorossa turvallisuusasiat, sillä aamupäivällä opistolla oli esillä turvallisuuspisteitä ja iltapäivällä NY Dimeno Safety opetti opiskelijoille ensiaputaitoja. Dimeno Safety NY on Sedu Kurikan kolmen nuoren opiskelijanaisen turvallisuusalan palveluja tarjoava NY-yritys, joka on valittu Helsingissä vuoden 2015 Suomen parhaaksi NY-yritykseksi.

Viikon päätteeksi perjantaina kisailtiin opiston olympialaisissa, jossa testattiin taitoja niin saappaanheitossa, tarkkuuslyönnissä, tunnistustehtävissä kuin nopeudessakin.

Koko viikko tuntui olevan yhtä kohokohtaa opiskelijoille, joten viikko oli hyvin onnistunut. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille, Lehisalo toteaa.


Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät