Toiminnanjohtaja Saija Källi palkitsi nimikilpailun voittajat Jenna Keskitalon ja Lilja Viirumäen.

Kierrätyspuoti Neliapila nimeksi Soinin kierrätyskeskukselle

Kierrätyspuoti Neliapila on uuden Soinin 4H-yhdistyksen kierrätyskeskuksen nimi. Nimikilpailuun tuli lähes 40 esitystä. 4H-yhdistyksen hallitus päätti yhdistää kaksi ehdotusta siten, että nykyinen nimi saatiin sopivasti aikaan.´

Nämä nimiehdotukset tulivat eskarilaiselta Lilja Viirumäeltä ja 6-luokkalaiselta Jenna Keskitalolta. Ehdotukset julkistettiin ja voittajat palkittiin Neliapilan avajaisissa viime torstaina.

Kierrätyspuoti Neliapila muutti pari viikkoa sitten entisen Lottalan tiloista risteyksen toiselle puolelle entisen Marleenan puodin tiloihin vuokralle. 4H:n toiminnanjohtaja Saija Källin mukaan yhdessä kerroksessa on hyvin tilaa jopa huonekaluille. – Neliapilasta löytyy monenlaista tavaraa. Vain elektroniikka ja elintarvikkeet puuttuvat, kertoo Källi.

Neliapila on avoinna maanantaisin kello 10-14, torstaisin kello 13-17 ja lauantaisin kello 10-14.

Joulukuussa toiminnanohjaajaksi tulee 60 prosentin työajalla Hanna Laitinen. Tällä hetkellä sijaisena toimii Katriina Korkeakangas. Lauantaityöntekijäksi on valittu Jutta Hankamäki. Nuopparilla nuorten toimintaa pyörittää tällä hetkellä Susanne Kuhmonen.

Toimintaa syyslomaviikolla

Syyslomaviikolla 4H järjestää monenlaista toimintaa nuorille. Nuorisotilat ovat avoinna tiistaina ja torstaina kello 15-20 ja perjantaina kello 18-22.

Kynäruiskumaalauksen kurssit ovat maanantaina ja tiistaina 12.-13.10. kello 10-15 10-12 -vuotiaille ja keskiviikkona ja torstaina 14.-15.10. kello 10-15 13-18-vuotiaille.

Paikkana on Soinin Nuorisotilat. Ilmoittautuminen 7.10 mennessä Soinin 4H-yhdistys p. 0400-649873.

Syyslomaviikon maanantaina 12.10. järjestetään 3-8 -vuotiaille temppurata koulun salissa kello 12-14. Järjestäjänä ovat Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikapalvelut, Soinin 4H-yhdistys sekä MLL Soinin yhdistys ry. 4H järjestää monia muitakin kerhoja kouluikäisille.

Rami Puro