-6.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Soinissa käynnistyi Palokuntanaisten toiminta

Kohiwoodin taannoinen kuivaamopalo kesti pitkään ja palokuntien väkeä oli töissä yli 40 henkilön verran. Soinilaiset naiset huolestuivat palomiesten muonituksesta.

Asia tuli ensimmäisenä mieleen Saara Sallilalle ja hän kyselikin asian perään nettikeskustelussa. Ajatus palokuntanaisten perustamisesta Soiniin virisikin saman tien.

MAINOS

Palokuntanaisia ei ole paikkakunnalla aiemmin ollut. Naapurikunnissa Alajärvellä ja Lehtimäellä on omat osastonsa. Lehtimäen naiset olivat apuna Kohiwoodin palon aikana. Soinissa toimii palomieskerho, jonka alaisuuteen palokuntanaiset perustetaan tukiosastona.

Muutama nainen on jo lähtenyt mukaan aloittamaan toimintaa. Palokuntanaiset auttavat muonituksessa palomiehiä ja muita vapaaehtoisia pitkissä palotilanteissa, etsinnöissä ja muissa pitkissä tapauksissa. Näin palomiehet pystyvät keskittymään varsinaiseen työhönsä. Mukaan voivat lähteä pojat ja miehetkin.

Palokuntanaisten toiminta on täysin vapaaehtoista. Toimintaan lähteminen kesken työpäivän sovitaan työnantajan kanssa. Palokuntanaisiin etsitään nyt lisää toimijoita. Mikäli koet auttamishalua tällaiseen toimintaan, yhteyttä voi ottaa Manja Raitaseen tai Päivi Piipposeen.

Päivä paloasemalla järjestetään Soinissa 21.11. Päivässä kerrotaan myös palokuntanaisten toiminnasta.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät