Elisa Leppäaho kutoo damastiliinaa kolmenkymmenen vuoden kokemuksella.

Rantakylän kankurit kutovat langat tekstiileiksi

Keskiviikkoiltaisin Vimpelissä Rantakylän entisen koulun yläkertaan kokoontuu joukko eri-ikäisiä naisia, joita yhdistää kutomaharrastus.

Rantakylän kankurit on Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston kurssi, joka kokoaa 8-9 naista viikoittain kangaspuiden ääreen tekemään eri käyttötarkoituksiin soveltuvia tekstiilejä.

Kun he alkavat miettiä pitkäänkö kurssia on pidetty, lopulta päädytään siihen, että kutomapiiri aloitti jo 80-luvun lopulla. Osa kurssilaisista on käynyt kutomassa siitä saakka.

Noin kymmenen vuotta kutomapiiriä vetänyt Mia Lehtiniemi kertoo kurssilaisten olevan lähinnä Rantakylästä. He ovat eri elämäntilanteissa, osa on vielä työelämässä mukana ja toiset eläkkeellä.

Lehtiniemen mukaan rikkaus on nimenomaan siinä, että mukana on eri-ikäisiä ihmisiä ja kaikki voivat tehdä yhdessä. Osallistumisen kynnys kurssille on matala. – Me otetaan erittäin mielellään sellaisia, jotka ei osaa yhtään mitään, Lehtiniemi toteaa ja jatkaa, että ei tarvitse heti tulla ryhmään mukaan vaan voi tulla katsomaan minkälainen tila ja fiilis siellä on. Tullessaan voi tuoda omat toiveensa, joita voidaan lähteä toteuttamaan.

Näin teki Oili Kaunisto, jonka toiveena oli kutoa mattoja. Hän kierrättää materiaaleja hyvin ja tekee vanhoista vaatteista räsymattoja. Kaunisto on viiden kurssivuoden aikana kutonut ainoastaan niitä ja jälleen yksi on kangaspuilla työn alla.

Vanhat tekstiilit saavat uuden elämän Oili Kauniston kutomassa räsymatossa.
Vanhat tekstiilit saavat uuden elämän Oili Kauniston kutomassa räsymatossa.

– Kaikki matot menee lattialle, hän toteaa. Työ etenee noin 40 senttiä parissa tunnissa. Tavallista onkin, että kutomassa käydään myös piirin kokoontumisajan ulkopuolella, jotta tulee valmista ja muutkin pääsevät kangaspuille.

Kangaspuita on seitsemät ja lisäksi yhdet kokoontaitettavat. Yhdet on vetopuut, joilla voi kutoa damastia. Piirin alusta asti mukana ollut Elisa Leppäaho työstää parhaillaan damastiliinaa. Hän on tänä syksynä ehtinyt tehdä jo keinutuolin maton ja kaulahuivin. Leppäaho saattaa käydä viikon aikana kutomassa useita kertoja.

– Asun lähellä, joten tähän on helppo tulla. Voi äkkiä käydä kutomassa ja kun rupeaa tympimään, voi käydä kotona ja tulla takaisin, Leppäaho naurahtaa. Leppäaho nimeää ryhmässä käymisen syyksi käsityöt ja seuran.

Päällekin päin näkee, että vaikka jokainen tekee omaa työtään kangaspuilla, läsnä on yhdessä tekemisen meininki. Jos kangaspuita ei riitä kaikille, laitetaan sukkapuikot heilumaan tai tehdään välissä jotain muuta Lehtiniemen ideoimaa.

Ideoita Lehtiniemellä tuntuu riittävän, ja naisten toiveet otetaan huomioon. Langat muuttuvat liinoiksi, verhoiksi, matoiksi ja huiveiksi. Muuten on tehty esimerkiksi muovipilleistä himmeleitä, ja myös paperinarua on käytetty.

Tellervo Kivioja sanoo, että kaikki työt tehdään hartaudella ja kaikki on käytössä. – Mitään sellaista ei tehdä mitä ei käytetä. On arki, pyhä ja siltä väliltä käyttö. Ei se yks liina riitä, Kivioja jatkaa. Toiset antavat töitä lapsille tai laittavat lahjaksi sellaisille, jotka arvostavat niitä.

Lehtiniemi hankkii kurssilaisille langat. Leppäaho toteaa, että hän ei ole koskaan laskenut mitä harrastus maksaa. – Kun maksaa pikku hiljaa, ei tarvikkeiden maksu niin tunnu. Muuten kansalaisopiston syys- ja kevätlukukauden maksu on 54 euroa.

Lehtiniemi vetää myös kahta muuta ryhmää Vimpelissä. Hän toimii ideoijan lisäksi auttavana kätenä. Kun on niin sanotusti ”tilanne päällä”, Lehtiniemi lähtee avustamaan ja purkamaan ongelmaa. Kurssilaiset kehuvat opettajaansa, mutta apua saa myös muilta kurssilaisilta.

Lehtiniemi näkee, että kutominen kasvattaa luonnetta ja kärsivällisyyttä. Piirin nuorin kutoja Johanna Koivukoski toteaa, että kutoessa keskittyy siihen, mitä tekee eikä tarvitse ajatella mitään muuta.

Piiri kokoontuu vielä kaksi kertaa ennen joulua. Kurssille pääsee osallistumaan kevätkaudelle. – Voi vaikka joulun jälkeen tulla katsomaan millaista ryhmässä on, toivottaa Lehtiniemi asiasta kiinnostuneet tervetulleiksi.

Jaana Koivukoski