Kuortaneen kunta on julkaissut lähes neljännesvuosisadan tauon jälkeen kuvateoksen, joka kantaa nimeä Kuortane kuvina.

Kuortane kuvina – kuvateos Kuortaneen nykyhetkistä

Kuortaneen kunta on julkaissut lähes neljännesvuosisadan tauon jälkeen kuvateoksen, joka kantaa nimeä Kuortane kuvina. Näyttävä 160-sivuinen kokonaisuus havainnollistaa nykyistä kuortanelaista elämänmenoa sen eri laidoilta.

Työskentely kirjan tekemiseksi alkoi viime vuoden syksyllä, jolloin kunnanhallitus nimesi toimikunnan viemään kirjaprojektia eteenpäin. Toimikunnan muodostivat Satu Mäkelä, Aino-Maija Niemelä, Sanna Koivisto, Kalevi Heikkilä ja Jyri Saranpää.

Toimikunta sai vapaat kädet suunnitella niin kirjan sisällön ja näkökulmat kuin käytännön toteutuksen. Matkan varrella kunnanhallitus käsitteli projektiin liittyneet sopimukset kuvauksesta, taitosta, painotyöstä ja jälleenmyynnistä.

Kirja luo eri elämänalojen kuvauksilla monipuolisia mielikuvia kunnan ja kuntalaisten elämästä tässä ajassa. Kuvaukset on tehty koko vuodenkierto huomioiden eri kuvausaiheissa.

Toimikunnan muodostama aiherunko oli ohjenuorana kuvaajana toimineelle Markku Korpi-Hallilalle, joka kuortanelaisjuurisena sai verestää muistojaan vuosikymmenten varrelta kuortanelaisilla kylänraiteilla.

Mutta kuten niin usein, suunnitelmaa jouduttiin tai paremminkin päästiin muokkaamaan vuoden edetessä. Markun kameran linssiin kun osui jatkuvasti toinen toistaan upeampia aiheita ja kuvakulmia.

Korpi-Hallilan sitoutuminen tälle projektille, pitkän linjan ammattitaito ja korkean laadun vaatimukset niin omaa tekemistään kuin muuta toteutusta kohtaan olivat korvaamattomia tämän kirjan toteutuksessa. Huoliteltu viimeistely ja tarkka painotyön valvonta näkyy laadukkaina kuvina kirjassa.

Kirjalle laadittiin teemarunko, joista osasta kirjoitettiin myös johdantotekstejä. Linjana kuitenkin oli, että kuvakirjassa itse kuvat kertoo päätarinan ja näin ollen päädyttiin minimoimaan tekstimäärää.

Esimerkiksi erillisiä kuvatekstejä ei käytetty kuvien yhteydessä lainkaan. Päävastuu teksteistä ohjautui itseoikeutetusti Kalevi Heikkilälle, joka osaavana Kuortane-tuntijana loi napakoita kuvauksia. Kirjoitustehtäviä lankesi myös muille toimikunnan jäsenille.

Toimikunnalle oli suuri haaste valikoida ne nimenomaiset kuvat, jotka kirjaan päätyivät. Julkaistuista aiheista on tallessa monikertainen määrä otoksia ja valitettavasti myös moni aiheeltaan tai teknisesti onnistunut kuva on jouduttu jättämään kirjasta pois.

Lopullisten kuvien valinnassa olennaista oli kirjan kuvituksen kokonaisuus – ikään kuin yhtenäinen tarina alkulehdiltä viimeiseen painettuun kuvaan saakka.

Kuortane sekä sen elämä ja ihmiset olivat kuvakirjan teossa sen tärkein ja paras sisältö. Kuvakirjatoimikunta haluaa kiittää niitä kaikkia ihmisiä jotka innolla lupautuivat kuvattaviksi tai antoivat ympäristöjään kuvata sekä avustivat aktiivisesti kuvausjärjestelyissä – välillä useaankin kertaan kuvaussäiden oltua turhankin vaihtelevat.

Kuortane kuvina -kuvateoksen myynti alkaa Kuortaneen Kirjakaupassa tulevana lauantaina Joulukuhinoiden yhteydessä. Kirjaa on saatavilla myös Kuortaneen kirjastossa ja kunnanviraston infossa 40 euron hintaan. Teoksesta on otettu 1500 kappaleen ensipainos.