-9.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Joulunaika käynnistyi Vimpelissä palkintosateessa

Sunnuntain joulunavausmarkkinoiden yhteydessä nähtiin jo perinteeksi muodostunut Vimpelin Vedon palkintogaala.

Vimpelin liikuntahallilla palkitsivat urheilijoita ja muita ansioituneita ensin Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimi, jonka jälkeen vuoro siirtyi Vimpelin Vedolle.

MAINOS

Vapaa-aikatoimi antoi tunnustusta urheilusuoritusten lisäksi myös hyvästä käytöksestä, esimerkillisyydestä ja hyvinvoinnin edistämisestä.

Karoliina Joohs palkittiin Kunnon kuntalaisena esimerkillisenä terveysliikunnan toteuttajana ja vaikuttajana.

Vuoden urheilijaksi valittiin Tuomo Lönnmark ja vuoden valmentajaksi Markku Lassila.

Estradilla nähtiin myös pieniä urheilijoita kun Mestari-Pinkaisijat palkittiin. Kaikki neljä kertaa tai useammin pinkaisseet palkittiin, joita löytyi kaikkiaan 93 kappaletta.

Vimpelin Vedon palkittuja

Viven osalta palkintoja jaettiin pesäpalloilijoiden lisäksi myös koripallon, jääkiekon ja yleisurheilun taitajille. Pesiksen puolella Kalevi Heikkilän kiertopalkinto meni seuran parhaalle pesäpalloilijalle, Henri Puputille.
Tuomari-linjaakin palkittiin, pesisjunioreiden parhaan tuomarin palkinto meni Oona Yliselle.

Yleisurheilun palkituista mainittakoon Atro Anttila, joka juoksi maratonin Vimpelin ennätyksen ajalla 2:46:11, sekä Simeon Hyyppä joka sai stipendin ja pystin 5000 ja 10000 metrin kävelymatkoilta.

Vedon suunnittelukilpailu

Myös Vedon uudet fanituotteet olivat luonnollisesti näytillä. Tuotteiden suunnittelussa on nyt mukana ensimmäistä vuotta Lappajärven Unique Branding.

Uusia ideoita etsitään. Unique Branding ja Veto ovatkin julkaisseet Facebook-sivuillaan suunnittelukilpailun, jossa suunnitellaan t-paita fanituotteeksi Vedolle. Parhaat palkitaan ja ne pääsevät myös myyntiin. Aikaa kilpailulla on 21. joulukuuta asti.

Markkinatunnelman edistäjiä

Paikalla oli sunnuntaina kymmenisen muutakin myyjää pöytineen, osa markkinaväelle entuudestaan tuttuja. Heitä olivat muun muassa Anneli Laakso, joka oli saapunut esittelemään hunajaa ja omatekoisia neuletöitä.

Anneli Laakso esitteli Vimpelin joulunavauksessa hunajaa ja omatekoisia neuletöitä.
Anneli Laakso esitteli Vimpelin joulunavauksessa hunajaa ja omatekoisia neuletöitä.
Nahkapajan Erkki Seppä on erikoistunut nahkakäsineiden, lompakoiden ja laukkujen myyntiin.
Nahkapajan Erkki Seppä on erikoistunut nahkakäsineiden, lompakoiden ja laukkujen myyntiin.

Myyntipöydän luona leijunutta tervantuoksua selitti Annelin tervantuoksuiset saunakranssit, joiden luvataan tuovan aromia saunoihin ainakin parin kuukauden ajan.

Nahkapajan Erkki Seppä, joka on erikoistunut nahkakäsineiden, lompakoiden ja laukkujen myyntiin, oli liikuntahallin houkuttelemana myös saapunut esittelemään tuotteitaan. – Kohtalaisen vähän on sisämarkkinoita, kommentoi kokenut kauppias ja kiitteli samalla Vimpeliä harvinaisesta sateensuojasta.


Joona Rannisto

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät