-2.6 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Vuoden vaihteessa starttaava Kuusiolinna Terveys Oy takaa palvelujen säilymisen

Kuortaneella kuultiin tiistai-iltana tukevaa asiaa sosiaali- ja terveydenhuollosta.

Vuoden vaihteessa toimintansa aloittava Kuusiolinna Oy tulee tuottamaan kaikki Kuortaneen, Alavuden ja Ähtärin terveys- ja sosiaalipalvelut lukuunottamatta viranomaistehtäviä. Soini liittyy Kuusiolinnaan vuotta myöhemmin, vuoden 2017 alusta lukien.

MAINOS

Kuusiolinna Terveyden ja Pihlajalinna -konsernin yhteiset infotilaisuudet järjestetään tällä viikolla kaikissa Kuusiolinnan alueen kunnissa.

Kuortaneella järjestetty tilaisuus oli näistä ensimmäinen ja se veti kunnantuvan salin ääriään myöten täyteen.

Tilaisuuden alussa kuultiin Kuortaneen kunnanhallituksen puheenjohtaja Annu Ridanpää-Taittosta, joka kertoi syyn lähteä mukaan Kuusiolinnaan juontaneen huolesta. – Sote -uudistus tuntui isolta ja hallitsemattomalta asialta joka nosti ajatuksen, onko meillä terveysasema ja neuvola omassa kunnassa vielä tulevaisuudessa?

Toinen huolenaihe liittyi kunnan talouden hallintaan. – Lähtökohdat olivat taloudenpito ja lähipalvelujen turvaaminen. Nyt voimme olla varmoja, että lähipalvelut eivät karkaa meiltä ainakaan lähimmän kymmenen vuoden aikana. Kustannukset tulevat olemaan entistä paremmin hallinnassa eikä yllättäviä kustannuspiikkejä enää tule. Odotuksemme ovat korkealla.

Pihlajalinnan kuntapalvelujen johtaja Juha Rautio selvitti kuulijoille yksityiskohtaisesti sitä, mikä Pihlajalinna on. – Tuotamme julkisia ja yksityisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja yhtenä johtavista toimijoista Suomessa.

Pihlajalinnan kuntapalvelujen johtaja Juha Rautio selvitti kuulijoille yksityiskohtaisesti sitä, mikä Pihlajalinna on.
Pihlajalinnan kuntapalvelujen johtaja Juha Rautio selvitti kuulijoille yksityiskohtaisesti sitä, mikä Pihlajalinna on.

Rautio kertoi, että yrityksen toiminta on hyväksi alueelleen. Se säilyttää työpaikat ja tuo verotuloja Suomeen ja toimintapaikkakunnalle. – Teemme myös yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. Koska olemme yksityinen toimija, meidän ei esimerkiksi tarvitse noudattaa julkisen puolen hankintalakia, vaan voimme käyttää alueen yrittäjien palveluja.

Päivystys lähemmäksi, nopeammin leikkauksiin?

Toistaiseksi 6tk:n johtajan virkaa tekevä, tuleva Kuusiolinna Terveyden toimitusjohtaja Tero Järvinen kertoi, että jatkossa alueelle perustettava kuntayhtymä vastaa sosiaali- ja terveyspuolen viranomaistehtävistä, Pihlajalinnaan kuuluva Dextra vastaa työterveyshuollosta ja kuvantamispalveluista ja Kuusiolinna terveyspalveluista, sosiaalipalveluista ja ikäihmisten palveluista.

Muutos toteutuu 1.1.2017 ja keskiyöllä tuolloin aloittaa Alavuden terveyskeskuksessa myös päivystys, joka on vuoden jokaisena päivänä 24 tuntia päivässä.

– Kaikki kuntarajat alueen sote -palveluissa poistuvat ja resurssit ovat yhteisessä käytössä. Yli 700 henkilön henkilöstö siirtyy uudelle työnantajalle vanhoina työntekijöinä. Akuuttihoito keskitetään Alavudelle ja kuntoutusosasto Ähtäriin.

– Erikoissairaanhoito toteutuu paitsi sairaanhoitopiirin taholta kiireellisissä tapauksissa, myös lisääntyvässä määrin paikallisesti ja konsernin muissa yksiköissä. Tavoite on saada asiakas mahdollisimman nopeasti mahdollisimman hyvään hoitoon.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun asiakas saa lähetteen kiireettömään erikoissairaanhoitoon niin sen jälkeen katsotaan, missä asian saisi hoidettua mahdollisimman hyvin ja nopeasti.

Tähän asiaan liittyen, mutta Kuusiolinnan ulkopuolella, Pihlajalinna selvittää parhaillaan Ähtärin sairaalan mahdollisuuksia. Sairaanhoitopiiri on sulkemassa Ähtärin sairaalan kesällä ja tämä voisi tarjota yritykselle paikan tuottaa erikoissairaanhoidon omia palveluja alueella.

Sosiaalipalvelujen puolelta Järvinen kertoi ykköseksi nousevan perhepalvelujen kehittämisen ja ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön.

Asiakasmaksut palveluihin päättää jatkossa kuntayhtymä. Säästöjä nykytilanteeseen verrattuna syntyy siitä, että ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen puuttumiseen satsataan tosissaan.

– Alkupään palveluja tehostamalla saadaan säästöä, Järvinen uskoo. – Lisäksi tietyillä rakenteellisilla ratkaisuilla ja sillä, että tuotamme palveluja itse perusterveydenhuollosta aina erikoissairaanhoitoon, on mahdollisuus saada kulut hallintaan.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät