-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Palkitun Ville Vuorenmaan näyttely nyt Nelimarkka-museossa

Ville Vuorenmaan, vuoden nuoren eteläpohjalaisen taiteilijan lapsuus-aiheisiin akvarellimaalauksiin pääsee tutustumaan Nelimarkka-museossa lauantaista 12. joulukuuta alkaen. Lapualaisen, nykyisin Turussa asuvan taiteilijan näyttely koostuu maalauksista, sekä 50 minuutin mittaisesta äänimaisemasta. Aiheet teoksissa vaihtelevat kevyestä hieman raskaampaan. Näyttely on valmistunut vuoden 2015 aikana Turussa ja uusimmat maalaukset Alajärvellä Villa Nelimarkka -residenssissä.

– Sain idean näyttelyn tekemisestä ollessani jouluna 2014 Pohjanmaalla käymässä. Halusin ehkä yrittää saada osan lapsuudestani takaisin, tai kokea sen uudestaan, sekä ymmärtää vähän paremmin sitä kuka olen ja mistä olen tullut, kertoo Vuorenmaa.

– Lapsuudessaan ihminen kohtaa asioita ympäristössään, toisissa ihmisissä ja itsessään ensimmäistä kertaa. Persoonallisuus alkaa rakentua ja ihminen muovautuu hiljalleen omannäköisekseen. Itselleni tämän näyttelyn tekeminen liittyy ikääntymisen ja ajan kulumisen ihmettelemiseen sekä jatkuvan muutoksen hyväksymisen opetteluun.

MAINOS

– Kuvaan näissä maalauksissa asioita, jotka olivat minulle lapsuudessani merkityksellisiä tilanteita, jotka ovat jääneet mieleen – sekä siihen aikaan liittyviä ajatuksia, tunteita ja kysymyksiä.

Eräs näyttelyn mielenkiintoinen piirre on 50 minuuttia kestävä äänimaisema.

– Kyseessä on oikeastaan pitkä biisi, kuvailee Vuorenmaa. Ääniteos on nimeltään Tuhatvuotias vauva älä itke, ja se on nauhoitettu yhdellä otolla erään Tamperelaisen omakotitalon yläkerrassa. Esittäjinä ovat taiteilija itse (laulu ja kitara), sekä Jarno Alho (perkussiot ja efektit). Teoksessa palataan Vuorenmaan lapsuudenaikaan musiikin ja lyriikan avulla.

Menneiden tallentamista taideteoksiin

ville3Taiteilija kertoo, että töissään hän on halunnut dokumentoida lapsuuttaan ja saada mustaa valkoiselle asioista joita ei enää ole olemassa.

Yksi esimerkki on Yes logo-niminen teos. Teokseen on kuvattu pöytäalusta täynnä logoja. Maalaus on Vuorenmaan omasta pöytäalustasta, jonka hän sai ala-asteen toisella luokalla. Sitä seuranneina vuosina hän piirteli alustan täyteen logoja ynnä muuta nuoruuden kiinnostuksen kohteita. Alusta joutui roskikseen, kun Ville oli 15-vuotias. Vuonna 2014 heräsi ajatus alustan kuvan maalaamisesta ja maalaus valmistuikin vuonna 2015. Tästä seurasi noin vuoden keskittyminen myös muiden lapsuusaiheiden kuvaamiseen.

Mielenkiintoinen on myös Sillan kirjoitusten paluu. Teokseen on poimittu syksyllä 2015 tuhotun Lapuan vanhan rautatiesillan seiniin vuosien aikana kertyneitä kirjoituksia. Maalauksesta voi kenties onnekkaampi löytää oman seinätöherryksensä 40 vuoden takaa. Näitä ja muita teoksia on nähtävillä Nelimarkka-museon näyttelyssä. Osa teoksista on ollut esillä Vuorenmaan aiemmassa, En muista vauva-ajasta mitään-näyttelyssä.

Palkittu taiteilija

Ville Vuorenmaa on laatuaan ensimmäinen Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija-kilpailun voittaja. Kilpailun järjestää Etelä-Pohjanmaan kuvataideverkosto yhteistyössä. Kilpailussa oli mukana peräti 28 osallistujaa, joista tuomaristo valitsi Vuorenmaan yksimielisesti voittajaksi.

Kilpailun tarkoituksena on nostaa kuvataiteen profiilia ja asemaa maakunnassa, antaa julkisuutta eteläpohjalaiselle kuvataiteelle sekä tuoda esille uusia nuoria eteläpohjalaisia kuvataiteilijoita.

Vuorenmaalla itsellään on jo pitkällistä kokemusta kuvataiteen piirissä. Hän on opiskellut alaa Limingan taidekoulussa, valmistui maisteriksi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta ja on opiskellut myös Turun AMK:n taideakatemiassa.

Vuorenmaa ja Nelimarkka-museo toivottavat erityisesti nuoret tervetulleeksi tutustumaan mahdollisesti samaistuttavaan taiteeseen. Näyttely on Nelimarkka-museossa nähtävillä ajalla 12. joulukuuta 2015 – 14. helmikuuta 2016.

ville4

Joona Rannisto

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät