-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kirkkoherraehdokkaiden vaalipaneeli Alajärvellä

Alajärven seurakuntatalolla järjestettiin kirkkoherravaaliehdokkaiden vaalipaneeli viime keskiviikkona. Ehdokkaita tenttasivat kirkkovaltuuston puheenjohtaja Tapio Moisio ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Kimmo Niskala sekä kirkkoneuvoston jäsenet Jorma Hauta-aho Lehtimäen kappelista ja Elina Järvinen.

Puheenjohtajana toimi kirkkoherra Hannu Kujala. Tilaisuuteen oli saapunut lähes salin täydeltä kuulijoita. Heilläkin oli mahdollisuus esittää kysymyksiä.

MAINOS

Ensimmäisenä ehdokkailta kysyttiin miksi he ovat hakeneet virkaa. Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen Keski-Suomen piiripastori Harju kertoi viran hakemiseen vaikuttaneen se, että hän on Lapualta lähtöisin.

Hän muisteli, että ennen nuorena lähdettiin hengellisiin rientoihin Alajärvelle. Herätysliiketyötä tehdessään hän on usein ollut erilaisissa tilanteissa Alajärvellä.

Lappajärven kirkkoherra, lääninrovasti Ari Auranen kertoi, että kyseessä on hänen kotiseurakuntansa, jossa hän on aikanaan toiminut kappalaisena ja rovasti Kujalan sijaisenakin. Seurakunnan talous, kiinteistöt ja henkilöstö ja luottamushenkilöt ovat hänestä erinomaisen hyvä kokonaisuus. Hänellä on nyt viiden vuoden kokemus kirkkoherran tehtävistä ja hän mielellään sillä kokemuksella palvelisi kotiseurakuntaansa.

Ehdokkaat saivat kertoa käsityksensä seurakunnan tilasta. Aurasen mukaan Alajärvi on tunnettu aktiivisuudesta ja seurakuntalaiset ovat vapaaehtoistoiminnassa hyvin vahvalla sydämen sykkeellä mukana. Hänestä seurakunnassa on pitkäaikainen ammatillisesti osaava työntekijäkaarti.

Talous ja kiinteistöt ovat hyvässä kunnossa. Harju näki, että Alajärvi on tullut tunnetuksi voimakkaana herätysliikkeiden seurakuntana. Hänestä täällä kunnioitetaan maallikkovastuunkantoa ja ylläpidetään elävää uskoa.

Kirkon talous nousi keskustelussa esiin pariinkin kertaan. Molemmat näkivät yhtenä vaikuttavana asiana talouden kannalta seurakunnan kiinteistömassan. Harju vaikuttaisi vasta viimeisenä henkilöstöön. Myös Auranen pohti minkälaisia henkilöstöön liittyviä ratkaisuja voitaisiin tehdä, kuten voidaanko henkilöstön eläköityessä virkoja jättää täyttämättä tai yhdistää niitä.

Myös ehdokkaiden esimies- ja johtamistaitoja pyrittiin selvittämään. Konfliktitilanteissa molemmat kuuntelisivat työntekijöitänsä. He näkivät, että työt on hoidettava konfliktista huolimatta.

Harju koki, että johtajuudessa on aina kehittämistä. Hänestä hengellisen työn tekijä voi oppia myös muusta kuin hengellisestä johtamiskoulutuksesta, ja sellaiseen hän on valmis osallistumaan. Auranen nosti esiin kehityskeskustelut ja yhteiset kokoontumiset konsultin johdolla henkilöstön kanssa.

Harju näki kappeliseurakunnan rikkautena ja tärkeänä osana seurakuntaa. Hän toivoo, että kappeliseurakunta voi kehittyä omaleimaisena omana yhteisönä. Aurasella on kokemusta seurakuntien yhdistämisestä jo aiemmin. Hänestä on tärkeää, että kahden seurakunnan välille muodostuu vahva luottamuksen side, keskinäinen kunnioitus ja tuki.

Yleisö nosti esille sukupuolineutraalin avioliiton. Auranen kertoi, ettei vihkisi samaa sukupuolta olevia. Harjun mukaan samaa sukupuolta olevien kanssa ja puolesta on mahdollisuus rukoilla, ja siihen hän on valmis. Yleisö otti hengellisten kysymysten lisäksi esille sekä lähetys- että vapaaehtoistyön, joita molemmat ehdokkaat pitävät tärkeänä.

Kirkkoherranvaalipäivä on sunnuntaina 24. tammikuuta. Valmista äänestystulosta voidaan odottaa samana iltana kello 21. Tulos julkistetaan seurakuntatalolla, jonne sitä voi saapua kuuntelemaan. Tulos laitetaan myös seurakunnan internet-sivuille.

Jaana Koivukoski

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät