1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Lyömätön koulun ennätys? 15 kieltä aamunavauksessa Lappajärvellä

Tänään keskiviikkoaamuna 3.2. Lappajärven yhteiskoululla kokeiltiin jotakin uutta. Keskusradiosta ei tullutkaan aivan tavanomaista aamunavausta, vaan hyvän koulupäivän tervehdyksiä eri kielillä. Mikä parasta, asialla olivat koulun omat oppilaat ja opettajat.

Opettajien lausumana kuultiin viittä kieltä: eesti, suomenruotsi, riikinruotsi, ranska ja latina. Kymmenen oppilaiden esittämää kieltä olivat amerikanenglanti, arabia, farsi, turkmeeni, turkki, kurdi, saksa, swahili, venäjä ja espanja.

MAINOS

Puoliympyrään mikrofonin ääreen kokoontuneita oppilaita jännitti esiintyminen, mutta jokaisen esiintyminen sujui kuin vanhalta radiopersoonalta. Vieraan kielen puhuminen vaatii oppilaalta rohkeutta erottautua massasta. Yksi pieni oppilas oli sitä mieltä, että oli hienoa päästä esiintymään radioon ainoana luokaltaan.

Luokassa aamunavausta kuunnellut toinen pieni oppilas oli hyvin onnellinen kuultuaan keskusradiosta tervehdyksen omalla äidinkielellään. Myös erilaisen taustansa takia epävarmat oppilaat saivat vahvistusta itsetunnolleen huomatessaan, että vieraskielisiä onkin koulussa yllättävän paljon.

Haaste muille kouluille

Poikkeuksellisen aamunavauksen idean keksi koulunkäynninohjaaja Katri Aho. Hän sai muutamat opettajat innostumaan asiaan ja kaikki pyydetyt oppilaatkin ottivat haasteen vastaan. Aho pitää tärkeänä, että erilaisuutta kouluympäristössä suvaitaan.

– Kielten runsaus koulussamme on suunnaton rikkaus, Aho miettii.
Aholle itselleenkin oli yllätys, että koulusta löytyi peräti 15 kielen puhujia. Kielten määrä olisi noussut liki kahteenkymmeneen ilman keskiviikon sairaustapauksia. Yhteiskoulussa on runsaat 200 oppilasta ja henkilökuntaa nelisenkymmentä. Muille saman kokoluokan kouluille voisi heittää haasteen, kuinka monen kielen puhujaa niistä löytyy?

Matkalla maailmankansalaiseksi

Isoissa kaupungeissa, kuten Espoossa, koulun kansainvälisyyskasvatusta voidaan tukea henkilökunnan opintomatkoilla tai panostamalla opiskelijavaihtoon. Resursseiltaan Lappajärvi ei ole Espoo, joten kasvua maailmankansalaiseksi on tuettava muilla tavoin.

Aamunavauksessa kuultiin, että sekä koulun henkilökunnassa että oppilaissa on useita äidinkielenään muuta kuin suomea puhuvia. Lisäksi ydinperheiden ydinalueellakin on lapsia, jotka puhuvat toisen vanhemman luona suomea ja toisen jotakin vierasta kieltä.

Erilaisten kielien kuuleminen päivittäin tukee nuoren kasvua kohti muita kulttuureita arvostavaksi maailmankansalaiseksi. Tätä lisäävät myös erilaiset kouluvierailut. Jo poikkeavaa aamunavausta seuraavana päivänä yhteiskoululle oli tulossa vieraita puhumaan Himalajan vuoristossa sijaitsevasta Nepalista.

Yhtenä kielenä aamunavauksessa kuultiin romaanisiin kieliin kuuluvaa espanjaa. Espanjaksi hyvän koulupäivän toivotus kuuluu: ”Feliz dia de clases!”. Lauseessa feliz tarkoittaa onnellista tai hyvää, dia päivää ja clases oppitunteja. Näin voi kolmella mantereella toivottaa iloista koulupäivää yli 400 miljoonan espanjankielisen ihmisen parissa.


T.Tyynelä

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät