Janne Rantakangas pitää luisteluharjoitusta, Ismo Siren seuraa taustalla. Topias Peräsalo etualalla mustassa paidassa.

Kiekkokoulussa luistin kulkee ja verkot heiluu

JPK pitää tiistaisin ja sunnuntaisin luistelu- ja kiekkokoulua, joka on tarkoitettu luistelusta ja jääkiekosta kiinnostuneille tytöille ja pojille. JPK:n nuorisovalmennuspäällikkö Ismo Siren kertoo, että harkkoihin kerääntyy joka viikko n. 70 lasta ja mukaan voi tulla edelleenkin.

Koulutettuja vetäjiä on 12, joten homma pysyy hanskassa, Siren vakuuttaa. Luistelua ja kiekonkäsittelyä treenataan pienissä ryhmissä, jolloin jokainen saa oman tasoista harjoitusta. Luistelukouluun ei ole alaikärajaa ja mukaan voi tulla myös vanhemman kanssa. Kiekkokouluun siirrytään, kun luistelu alkaa sujua.

Kummassakin toiminnassa opetukseen kuuluu luistelun opettelu, erilaiset leikit, radat ja pelit, kiekkopuolella myös mailankäsittely.

– Kaikki toiminta tähtää siihen, että lapsilla on hauskaa ja he kokevat onnistumisia, Siren painottaa. Kiekkokoululaiset lähtivät kevätkaudelle aloittelijoiden sarjaan, yksi pelitapahtuma on jo takana. Joulun välipäivinä joukkue kävi turnauksessa Karstulassa. Joukkueessa on 06-11-syntyneitä lapsia.

Kaikkiaan JPK liikuttaa viikoittain n. 140 junioria. Joukkueita on 2011-2001 -syntyneille. Kiekkopuolella seuran vanhempiin joukkueisiin on tullut vielä vuodenvaihteenkin jälkeen uusia pelaajia aina 2003 (12v.) syntyneistä alaspäin, liekö Suomen alle 20-vuotiaiden MM-kulta tuonut pientä kiekkobuumia, Siren epäilee. Ja mukaan voi tulla aina, vaikka kesken kauden.

Suunnitelmallinen ja korkeatasoinen junnuvalmennus JPK:ssa jatkuu edelleen, sillä Sirenin työsopimusta jatkettiin taas vuodella.

Topias Peräsalo on innokas kiekkokoululainen. Seitsemänvuotias pelimiehen alku oli ensimmäisen vuoden luistelukoulussa ja kehittyi niin, että siirtyi tälle kaudelle jo kiekkokouluun. Selänteen esikuvakseen nimeävä Topias kertoo, että luistelukoulussa on opeteltu kaarreluistelua ja kiekonkäsittelyä.

Oon oppinut syöttämään ja tekemään maaleja. Kiekkokoulusta löytyy myös kavereita ja niitä on Topiaskin saanut. – Kaksi tosi hyvää kaveria ja koko joukkueen kanssa on kivaa.

Topiaksen mielestä pelaaminen on paljon kivempaa kuin harjoittelu. Ja onneksi niitä pelejäkin on ollut. Voittokin on jo saatu.

Peräsalon perheessä kiekko liikuttaa enemmänkin, sillä Topiaksen veli Luukas pelaa 01-joukkueessa, jota isä Urmas valmentaa. Isä on mukana myös kiekkokoulun vetäjänä.

Topias ei paljon kakistele, kun kysytään lempijoukkuetta. JPK:han se on tietysti ja Liigassa Vaasan Sport. Sportin pelejä on käyty katsomassakin ja mallia ottamassa. Kuka tietää, vaikka tämä JPK:n kasvatti nähtäisiin vielä joskus Sportin paidassa.