Alajärven, Lehtimäen ja Vimpelin Osuuspankkien vahva kasvu jatkui vuonna 2015

: Alajärven, Vimpelin ja Lehtimäen Osuuspankkien toimitusjohtajat kertoivat tulosten julkistamistilaisuudessa muun muassa mobiilin käytön lisääntymisestä. Tämä on otettu huomioon järjestämällä mahdollisuus sovelluksen käytön harjoitteluun Alajärven Osuuspankin toimipisteessä.
Alajärven, Vimpelin ja Lehtimäen Osuuspankkien toimitusjohtajat kertoivat tulosten julkistamistilaisuudessa muun muassa mobiilin käytön lisääntymisestä. Tämä on otettu huomioon järjestämällä mahdollisuus sovelluksen käytön harjoitteluun Alajärven Osuuspankin toimipisteessä.

Alajärven Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Leivo, Veli-Jussi Haapala Lehtimäeltä ja Kari Jukantupa Vimpelistä kokoontuivat viime perjantaina julkistamaan vuoden 2015 tulokset.

-Onnistuimme viime vuonna erinomaisesti sekä liiketoimintaroolissamme että yhteisöllisessä roolissamme, Leivo kertoo tyytyväisenä.

Viime keväänä talouskasvun käynnistymistä edesautettiin tarjoamalla asuntolaina-asiakkaille jopa 12 kuukautta lyhennysvapaata ilman kuluja ja nykyistä marginaalia muuttamatta. Leivo kertoo, että kampanja onnistui heidän pankeissaan erinomaisesti ja tavoitelukemiin päästiin.

-Monien #Suomi Nousuun-hankkeiden avulla loimme positiivista virettä niin laajaan asiakaskuntaamme kuin koko kansantalouteemme. Muita merkittäviä aloitteitamme on ollut muun muassa pankkilainan ja riskirahoituksen myöntäminen pk-yrityksille samassa paketissa sekä suomalaisiin pörssiyhtiöihin sijoittamisen kynnyksen madaltaminen. Tulossa on vielä viiden miljoonan euron lahjoitukset yliopistoille vuoteen 2017 mennessä, Leivo kertoo.

Osuuspankit jakoivat vuoden 2015 tuloksestaan rahallista hyötyä omistaja-asiakkailleen lähes 2 miljoonaa euroa. Bonuksia omistaja-asiakkaille maksettiin 1,3 miljoonan euron edestä ja tuotto- ja lisäosuuksien korkoina reilusti 0,6 miljoonaa euroa. Näiden lisäksi osuuspankit maksoivat tuloksestaan veroina lähes puoli miljoonaa euroa.

Vahva kasvu perustuu hyvään luottokysyntään ja uusia luottoja nostettiinkin alueen osuuspankeista kuluneen vuoden aikana 85 miljoonaa euroa. Yhteinen luottokanta kasvoi 353 miljoonaan euroon, jossa kasvua oli 16,9 miljoonaa euroa.

Samoin asiakasvarat (talletukset, rahastot, vakuutussäästöt ja tuotto-osuudet) kasvoivat reiluun 351,5 miljoonaan euroon, jossa kasvua oli 24,1 miljoonaa euroa.

Erittäin hyvät liikevoitot paransivat osuuspankkien vakavaraisuutta ja pankkien mahdollisuus rahoittaa asiakkaiden asialliset investointihankkeet säilyi erinomaisella tasolla. Osuuspankkien ei tarvitse jarrutella luottopäätösten yhteydessä ja lisäksi erittäin alhaalla olevat korot hyödyntävät lainanottajia merkittävästi.

Alajärven Osuuspankin liikevoitto oli viime vuonna 4,1 miljoonaa euroa. Lehtimäen Osuuspankin liikevoitto oli puoli miljoonaa ja Vimpelin liikevoitto oli 1,1 miljoonaa euroa, joka tarkoitti kasvua jopa 76,4 prosenttia.

Pankkien vakavaraisuusprosentit olivat nekin entistä korkeammat. Alajärven OP 56,2 prosenttia, Lehtimäen OP 39,4 prosenttia ja Vimpelin OP 58,1 prosenttia.

OP Ryhmä järjesteli edelleen vuoden 2015 aikana omistusrakennettaan. Alueen osuuspankit myivät omistamiaan OP- Henkivakuutuksen ja OP Korttiyhtiö Oyj:n osakkeita OP Osuuskunnalle ja syksyllä 2015 osuuspankeille maksettiin merkittävä lisäosinko OP Ryhmän sisäiseltä vakuutusyhtiöltä OVY Vakuutus Oy:ltä. Osittain näiden OP Ryhmän sisäisten järjestelyiden johdosta alueemme osuuspankkienkin tulokset muodostuivat poikkeuksellisen hyviksi.

uusi_op_mobiili_160x232_nappi1
OP-Mobiilin käyttö on kasvanut miltei tuplasti viime vuodesta!

Mobiiliasioinnin kiihtyvä kasvu kertoo radikaalista asiakaskäyttäytymisen muutoksesta. OP-Mobiilisovellus on ohittamassa OP:n verkkosivujen käytön. Kirjautumiset verkkopankkiin mobiilisovelluksen välityksellä on liki tuplaantunut viimevuodesta. Asiakkaat kokevat mobiilin käytön helpoksi ja nopeaksi. Alajärven Osuuspankissa on älylaitteilla varustettu itsepalvelupöytä, jonka äärellä mobiilin käyttöä voi harjoitella.

EKP aloitti tammikuussa 2015 valtioiden velkasitoumusten osto-ohjelman. Osto-ohjelma kestää vuoteen 2017 asti ja sen vuoksi markkinakorkojen odotetaan pysyvän erittäin alhaisella tasolla ainakin seuraavat puolitoista – kaksi vuotta.

Vuoteen 2016 alueen osuuspankit lähtevät luottavaisin mielin ja uskovat talouden kääntyvän kuluvan vuoden aikana jo kasvu-uralle. Korkotaso tulee pysymään lähivuodet erittäin alhaisella tasolla, mutta silti tulevaisuudessa on syytä varautua nouseviin korkoihin. Nyt kun korkotaso on alhaisella tasolla, voisi Leivon mukaan olla hyvä aika suojata ainakin osa luottokannasta.

Roosa Linnanmäki