1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Lakiksella treenataan tulevia alppihiihtäjiä

Lakeaharjun rinteissä opetellaan tänä talvena alppilajeja. Harjoittelu aloitellaan jo varsin pienestä pitäen. Alppikerhoa pyörittää Vimpelin liikuntapalvelut, ja siihen pääsy on vapaa.

Alppikerho on toiminut nyt kuluneen talven, ja sen tarkoitus on valmentaa ja innostaa laskettelusta kiinnostuneita lapsia alppilajeihin.

MAINOS

– Kahdeksanvuotias tyttäreni kertoi kerran minulle, että hän haluaisi päästä kokeilemaan pujottelua, toteaa yksi kerhon vetäjistä, Kati Metsäpelto idean synnystä. Hän jatkaa, että muutamana perjantaina lajia sitten kokeiltiin, kunnes väkeä alkoi tulla mukaan enemmänkin. Sittemmin myös lasten vanhemmat ovat intoutuneet rinteeseen.

Lakiksen rinteeseen oli perjantaina rakennettu lapsille pujottelurata, joka Metsäpellon mielestä täytti riittävän haastavuuden kriteerit.

Lakiksen rinteissä on tilaa kantata ja kurvata!
Lakiksen rinteissä on tilaa kantata ja kurvata!

– Täällä harjoitellaan peruskäännöksiä ja samalla tasapaino ja koordinaatio kehittyy, kertoo Metsäpelto.

Paikalla oli toistakymmentä pientä laskijaa ja muutama suurempi laskija. Varsin nuoresta iästä huolimatta alppikerholaiset käyttivät hiihtohissejä kokeneen oloisesti, ja osa heistä ei edes ottanut sauvoja mukaansa rinteeseen.

Alppikerhon ohjauspuolelta löytyy jo pitkällistä kokemusta laskettelusta. Kati Metsäpellolla on taustalla vankka nopeuslaskijan kilpailu-ura, ja hänellä on hallussaan Suomen naisten nopeuslaskun ennätys: huimat 237,78 kilometriä tunnissa.

Ennätys on saavutettu vuonna 2006 Les Arcsissa, Ranskassa. Näitä nopeuksia ei kuitenkaan ymmärrettävistä syistä nähty Lakiksella perjantaina.

Yksin Metsäpellon ei tarvitse alppikerhoa ohjata, sillä hän sai pian aloittamisen jälkeen avukseen Joonas Vesalan, Ville Laitilan ja Hanna-Leena Mäenpään. Neljän hengen voimin pyöritettävän Alppikerhon tavoitteena ja toiveena onkin, että alppilajit lähtisivät alueella nousuun, ja saataisiin pienet alppihiihtäjät mukaan leikkimielisiin kisoihin Jouppiskalle ja Simpsiölle.

Alppikerho harjoittelee ratalaskua joka perjantai kello 18 – 19 Lakiksella. Kerhoon osallistuminen on ilmaista, mutta hissiliput tai kausikortit on kustannettava itse. Joitakin lisävaatimuksia tietysti on: Alppikerhoon haluavan tulisi osata käyttää jo ankkurihissiä, ja kypärä on pakollinen. Osallistua voi joko omilla välineillä, laudalla tai suksilla, tai ne voi tarvittaessa vuokrata.

– Alppikerhon toiminnasta tiedotetaan Vimpelin liikuntapalveluiden sivuilla ja Aapiskujan koululla, kertoo Metsäpelto. Lisätietoja saa halutessaan myös numerosta 044-5517215.

Joona Rannisto

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät