-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Eläkeliiton Lehtimäen yhdistykselle oma lippu 40 –vuotisen toiminnan kunniaksi

Ensimmäisenä lipunnaulaajana toimi yhdistyksen hallituksessa vuosina 1985-1999 eri tehtävissä sihteeristä varapuheenjohtajaan toiminut Alli Takala. Hän sai kunnian naulata ensimmäisen naulan Eija-Liisa Keskisen ja Jari Mäenpään ohjeistuksessa.

Eläkeliiton Lehtimäen yhdistys valmistautuu juhlimaan 40 toimintavuottaan, jonka tiimoilta yhdistykselle on hankittu ensimmäinen oma lippu.

Idea asiaan lähti jo viime kesänä, kun piirin 40 -vuotisjuhlissa yhdistys sai kutsun osallistua lippukulkueeseen. Oman lipun puuttuminen jäi silloin harmittamaan, mistä syystä toimeen tartuttiin.

MAINOS
Lipunnaulaajat kirjoittivat nimensä kirjaan, joka talletetaan lipun kanssa. Vuorossa yhdistyksen hallituksessa vuosina 1991-1996 mm. sihteerinä toiminut, edelleen kädentaitojen osaajana mukana eri projekteissa oleva Raili Katajamäki.

Nyt yhdistyksellä on oma lippu, jonka juhlallista naulaus- ja siunaustilaisuutta vietettiin seurakuntakodilla torstaina. Tervetulosanat juhlaan lausui lipun symboliikasta kertonut Jari Mäenpää. Mäenpää kertoi lipun tunnuksena pohjaavan aina antiikin roomalaisiin, jotka käyttivät lippuja sotajoukkojen tunnuksina.

Sittemmin lipuista tuli myös valtioiden kansallistunnuksia ja edelleen yhdistysten ja järjestöjen käyttöön. – Myös Eläkeliitolla liput ovat käytössä symboleina, merkkinä yhteenkuuluvaisuudesta, lippuna jota seurata, Mäenpää totesi.

: Lipun siunasi tehtäväänsä pastori Aapo Kaivosoja ja lipunkantajana toimi Jari Mäenpää ja airuina Eija-Liisa Keskinen sekä Harri Pihlaja.
:
Lipun siunasi tehtäväänsä pastori Aapo Kaivosoja ja lipunkantajana toimi Jari Mäenpää ja airuina Eija-Liisa Keskinen sekä Harri Pihlaja.

Naulausvuorossa yhdistyksen hallituksessa vuosina 1995-2002 ja uudelleen 2006-2011 toiminut Eero Kuoppa-aho.
Naulausvuorossa yhdistyksen hallituksessa vuosina 1995-2002 ja uudelleen 2006-2011 toiminut Eero Kuoppa-aho.

– Yhdistys on ollut 40 vuotta ilman omaa lippua, mutta nyt meillä on lippu, joka on Eläkeliiton valtakunnallinen peruslippu paikallisella symbolilla. Tuo symboli meillä on luonnollisesti entisen Lehtimäen kunnan vaakuna, jonka käyttöoikeiden tähän saimme Lehtimäki-seuralta.

Avaussanojen jälkeen lippu naulattiin kiinni kantosalkoonsa 26 naulan voimin. Jokaisen naulan kiinnitti eri henkilö; yhdistyksen ansioituneita toimijoita vuosikymmenten varrelta sekä muita toiminnan tukijoita.

Kun lippu oli kiinnitetty paikalleen, oli vuorossa lipun siunaus. Sen siunasi tehtäväänsä pastori Aapo Kaivosoja ja lipunkantajana toimi Jari Mäenpää ja airuina Eija-Liisa Keskinen sekä Harri Pihlaja.

Perustavan kokouksen sihteerinä 1976 toiminut Teemu Hauta-aho ei vielä tuolloin ollut riittävän ikäinen jäseneksi, mutta sekin aika tuli. Nyt lippua naulaamassa.
Perustavan kokouksen sihteerinä 1976 toiminut Teemu Hauta-aho ei vielä tuolloin ollut riittävän ikäinen jäseneksi, mutta sekin aika tuli. Nyt lippua naulaamassa.

Yhdessä lauletun virren jälkeen kiitossanat lausui yhdistyksen puheenjohtaja Ulla Jokinen kiittäen paitsi aktiivista jäsenistöä, myös kaikkia yhteistyökumppaneita tuesta.
Tilaisuus päättyi Lauluun Lehtimäelle ja kakkukahveihin.

Tuula Jokiaho

Viimeisen naulan lippuun löi yhdistyksen puheenjohtaja Ulla Jokinen.
Viimeisen naulan lippuun löi yhdistyksen puheenjohtaja Ulla Jokinen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät