-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Soteratkaisu turvaa Soinin kunnan itsenäisyyden – tien 7140 kunnostus keskeistä taloudelle

Soinin kunnasta kuuluu hyvää. Mennyt vuosi oli jo toinen perättäinen, jolloin kunta teki ylijäämäisen tuloksen ja velkaakin on pystytty lyhentämään miljoonalla.

Tehty soteratkaisu turvaa lähipalvelut ja näyttää tämän hetken valossa osoittautuneen oikeaksi päätökseksi, koska se turvaa jopa kuntaitsenäisyyden. Näin arvioi kunnanjohtaja Stefan Sundberg, joka on tyytyväinen myös Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen purkautumiseen.

MAINOS

– Yhteistoiminta-alue oli hallinnollisesti monimutkainen ja raskas ja kunta menetti siinä omaa päätäntävaltaansa. Nyt voimme jatkaa itsenäisinä kuntina niitä yhteistyömuotoja jotka ovat osoittautuneet hyviksi, muun muassa maataloustoimen, elinkeinoyhtiön ja Järvinetin osalta.

Soinin kunnanjohtaja Stefan Sundberg näkee tien 7140 leventämisen ja päällystämisen oleellisen tärkeäksi asiaksi. Tielle on tulossa uutta liikennettä 80 rekan verran joka päivä, mikä vaikuttaa liikenneturvallisuuteen monin eri tavoin.
Soinin kunnanjohtaja Stefan Sundberg näkee tien 7140 leventämisen ja päällystämisen oleellisen tärkeäksi asiaksi. Tielle on tulossa uutta liikennettä 80 rekan verran joka päivä, mikä vaikuttaa liikenneturvallisuuteen monin eri tavoin.

Tuulivoimaa Soiniin on lähivuosina realisoitumassa kolme merkittävää puistoa, niistä ensimmäisenä Konttisuo. Tuulivoimalla on iso merkitys kiinteistöverojen muodossa, mutta myös paikallisena työllistäjänä.

Uusin odotuksia nostattava asia on 5.2. solmittu sopimus Äänekosken biotuotetehtaan puuterminaalista, joka perustetaan Soiniin.

– Tämä tarkoittaa 80 rekkaa lisää liikenteeseen joka päivä, Sundberg toteaa. – Valitettavasti terminaalipäätös ei ollut tiedossa vielä silloin, kun tiemäärärahoja alueelle jaettiin. Puut kulkevat meiltä Äänekoskelle yhdystien 7140 kautta, joka on pituudeltaan 34,5 kilometriä. Siitä on suunniteltu päällystettäväksi vain 25 kilometriä, eli kunnostamatta jäisi 9,5 kilometrin osuus.

– Tie on nyt terminaalipäätöksen myötä kuitenkin saatava kokonaan kuntoon, levennettyä ja päällystettyä.

Soinin kunta onkin reagoinut asiaan kaikin mahdollisin keinoin neuvonpidoilla maakuntaliiton sekä tiepiirin kanssa ja ministeritapaamista myöten.

– Tie on saatava kuntoon liikenneturvallisuuden vuoksi ja jotta kuljetukset Äänekoskelle meiltä ovat sitä kautta mahdollisia. Puukuljetukset alkavat heti kun tehdas on valmis, mutta käytännössä takaraja tien kuntoon saattamiselle on kesällä 2017.

Rahaa tien kunnostamiseen odotetaan tiepiiriltä ja päätöstä asiassa toukokuun puolivälissä. Sundberg odottaa päätöstä luottavaisena, sillä 80 rekan lisäliikenne on painava tekijä. Tätä ennen tiellä on ollut lähinnä henkilöautoliikennettä.

Kyseinen tie on tärkeä myös tuulivoiman kannalta. Konttisuon tuulivoimapuisto tulee tien läheisyyteen ja tien huono kunto aiheuttaa merkittäviä hankaluuksia myös tuulivoimayhtiölle.

Sundbergin mukaan Soinissa on vahva tahto olla mukana biotalouden kehittymisessä, onhan se talouden seuraava aalto – ja tässä aallossa Soini on mukana. Biotaloudesta 60 prosenttia on metsätaloutta.

Hankkeet joihin Soinissa nyt panostetaan, ovatkin osaltaan palvelemassa biotalouden kehitystä. Koko elinkeinopolitiikkaa pyritään yleensäkin käsittelemään elinvoimapolitiikkana jokaista päätöstä tehtäessä.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät