1.7 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Liikkuvammalla elämäntavalla jaksamista ja hyvinvointia arkeen

Fitnesspalvelu Karoliina Vimpelistä on mukana Torstai-lehden Nyt Liikkumaan -kampanjassa! Liikunta-alan ammattilainen Karoliina Joohs näkee, että kevät on liikkumisessa kivaa aikaa. – Tulee uutuuden viehätystä talven jälkeen, Joohs toteaa ja kehottaa muutenkin liikkumaan kausien mukaan.

Karoliina Joohsin vinkkien avulla jokainen voi halutessaan aloittaa liikkuvamman elämäntavan.
Karoliina Joohsin vinkkien avulla jokainen voi halutessaan aloittaa liikkuvamman elämäntavan.

Oli vuodenaika mikä hyvänsä, terveyden kannalta on jokaisen hyvä liikkua. Jos on liikuntaan tottumaton, alku voi olla hankalaa ja hengästyttää. Joohsin mukaan sinnikkäästi jatkamalla tuloksia tulee jo parissa viikossa! Liikkuminen on hyvä aloittaa maltillisesti ja yhdistää se terveelliseen ruokavalioon. Liikunta vaikuttaa terveyteen, jaksamiseen ja hyvinvointiin. Sen avulla saa myös omaa aikaa ja mielekästä tekemistä itselleen.

MAINOS

Helppoja lajeja aloittaa liikkuminen on kävely ja pyöräily. Niissä pystyy itse säätämään tahdin ja kotipihasta on helppo lähteä. Myös lihaskuntoa on hyvä tehdä. Kaiken liikkumisen ei tarvitse olla rehkimistä hiki päässä. -Moni hyötyliikuntakin on tosi hyvää, Joohs toteaa. Esimerkiksi puutarhatöiden tekeminen käy hyvästä arkiaktiivisuudesta.

Jos liikkumaan ei halua lähteä yksin, voi lähteä mukaan järjestettyihin retki- ja kävelytapahtumiin. Tekemisen pitää olla mielekästä, mutta positiivisella asenteella on kuitenkin hyvä olla liikkeellä.

– Avoimin mielin kannattaa lähteä kokeilemaan, ei ikinä tiedä mitä löytyy, Joohs vinkkaa. Lähialueiden palveluja, kuten uimahallia, kannattaa käyttää hyväksi. Liikkumisen aloittamisessa Joohs korostaa kahta asiaa: lähdetään maltilla liikkeelle ja henkilöllä pitää olla oma tahto liikkumiseen.

Inspiraatiota liikkumiseen voi saada tutustumalla erilaisiin liikuntatapahtumiin. Apua aloittamiseen voi saada myös teknisistä väleistä kuten sykemittareista ja puhelimen liikuntasovelluksista. Varsinkin sellaiselle, joka ei liiku, aktiivisuusmittari saattaa toimia hyvänä motivaattorina.

Itselleen ei kannata asettaa mitään suuria tavoitteita. – Kannattaa lähteä puolesta tunnista, Joohs sanoo. Myöskään ensimmäisen kerran jälkeen ei kannata vielä luovuttaa, vaikkei laji heti tuntuisi omalta. – Käy avoimin mielin kokeilemassa!, Joohs kehottaa.

– Jos ei ole ryhmäliikuntaihminen, kannattaa lenkkeillä. Kuntosalille on hyvä ottaa ohjausta. Se on tavoitteellista ja helpompaa, kun käydään läpi liikkeet ja painot.

Liikunnan ei ole pakko olla monipuolista, mutta eri lajeja harjoittamalla mielenkiinto säilyy. Monipuolinen liikunta pitää kehoa kunnossa ja ehkäisee vaivoja. Välillä voi vaihtaa lenkkeilystä pyörään tai heiluttaa kahvakuulaa omalla takapihalla. Joohs pitää myös hyvänä liikuntamuotona myös ratsastusta, joka on hyvää harjoitusta tasapainolle.

Lähes jokainen tunnistaa myös tekosyiden keksimisen, ettei tarvisi lähteä liikkumaan. – Siinäpä se onkin se iso kysymys, Joohs vastaa miettiessään millä tekosyistä pääsee eroon. Joohs kuitenkin uskoo, että jokainen huomaa liikkumisen jälkeisen hyvänolon tunteen, vaikka olisikin lähtenyt vesisateessa lenkille.

Viikon liikkumiset kannattaa suunnitella etukäteen ja merkitä kalenteriin. Suunnitelmallisuus auttaa lähtemään liikkeelle.

Liikkuminen voi olla myös ulkoilua lasten kanssa: pakataan eväät mukaan ja käydään lyhyellä retkellä. -On tärkeää, että lapsetkin oppisivat liikkumaan luonnossa.

Fitnesspalvelu Karoliina tarjoaa matalan kynnyksen liikuntapalveluja. Jumppastartti on tällä hetkellä Joohsin suosituin ryhmäliikuntatunti. Siihen ovat viikoittain osallistuneet lähinnä sellaiset, jotka eivät ole pitkiin aikoihin, jos koskaan, liikkuneet. Joohs tarjoaa myös kuntosaliohjauksia ja liikuntaohjelmia, joissa lähdetään maltillisesti liikkeelle asiakkaan omista lähtökohdista.

Jaana Koivukoski

liiku

Nyt liikkumaan -kampanja!

Torstai-lehden ja yhteistyökumppanein Nyt Liikkumaan -kampanja on alkanut 14.4. ja jatkuu 30.6. saakka, joten mukaan ehtii vielä mainiosti!

Yhteistyökumppaneina tänä vuonna ovat Fitnesspalvelu Karoliina (Vimpeli), Cambridge Valmentaja Maria Yli-Sikkilä (Alajärvi), Alajärven ABC, Fit Factory (Alajärvi), KipinäKodan Luonto- ja Elämyspalvelut (Lappajärvi), Kesport (Alajärvi), Järvi-Pohjanmaan Vapaa-aikatoimi ja Soinin Kuntokulma.

liiku2

Kaikkien osallistujien kesken arvottavat palkinnot ovat: Torstai-lehti: 500 euron lahjakortti. Fitnesspalvelu Karoliina: 4 kerran jumppalippu, 3 kerran jumppalippu, 2 kerran jumppalippu ja 1 kerran jumppalippu (liput käy kaikkiin jumppiin, voimassa 3kk), Cambridge Valmentaja Maria Yli-Sikkilä: Kotitreenaajan setti (Sisältää jumppakuminauhan + treeniohjeet, Cambridge Ohjelman juomapullo ja kaloriton Cambridge mehujuomajauhe, josta valmista juomaa 30 litraa), Alajärven ABC: 10 kpl kahden hengen buffetlounasta, Fit Factory (Alajärvi): 10 kerran liikuntapassi vapaasti valittaville ryhmäliikuntatunneille, 50€ lahjakortti FitFactoryn palveluihin, KipinäKodan Luonto- ja Elämyspalvelut: 2 kpl kanootin päivävuokraus, Kesport (Alajärvi): 5 kpl 20 euron arvoisia lahjakortteja, Järvi-Pohjanmaan Vapaa-aikatoimi: 5 kpl 5 kerran uimahallilippuja, Soinin Kuntokulma: Human Tool-satulatuoli.

Jokainen liikkumalla kerätty piste on yksi arpa, joten mitä enemmän kampanja-aikana liikut, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on voittaa! Silti jo yhdelläkin suorituksella olet mukana arvonnassa!

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät