-2.6 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Jamin puutarhamyymälä Timjamista lähellä kasvatettua ruokaa ja kasveja

Järviseudun ammatti-instituutin Jamin Alajärven toimipisteestä Kurejoelta löytyy puutarhamyymälä Timjami. Monikaan ei tiedä, miten monipuolinen tuote- ja palveluvalikoima myymälästä on saatavilla. Puutarhurit Hannele Yli-Mannila ja Arja Sillanpää toivottavatkin asiakkaat tervetulleiksi tutustumaan tarjontaan läpi kesän.

-Koululla kun ollaan, toiminta perustuu siihen, että tehdään oppilaiden kanssa yhdessä. Kaikkea vähän, mitään ei kauhean paljon, kun tämä on kuitenkin oppimisympäristö, Yli-Mannila kertoo toiminnan periaatteista. Oppilaiden kanssa opetellaan esimerkiksi kasvihuone- ja avomaanviljelyä ja he osallistuvat kukkien sidontatöihin. Viljelyssä panostetaan jo oppimisenkin vuoksi enemmän laatuun kuin määrään.

MAINOS

Kesäaikaan puutarhalla on hyvä kesäkukkien valikoima. Niiden viljely aloitetaan jo helmikuussa, ja mahdollisimman paljon kasvatetaan siemenestä. Valikoimassa on ennemminkin useampaa eri lajia kuin paljon yhtä ja samaa kasvia. Puutarhalla viljellään jonkin verran myös perennaa ruukkuistutuksia varten.

Viimeiset kesäkukat myydään yleensä juhannuksena. Yli-Mannila kuitenkin vinkkaa, että sinne asti ei kannata kesäkukkien hankintaa jättää, vaan kannattaa olla jo aiemmin asialla. Näin varmistaa, että saa hyvänä pysyneitä kukkia pihaansa koristamaan.
Taimistotuotteet, kuten marjapensaat, omenapuut ja mansikantaimet, eivät kuulu valikoimaan, vaan niiden osalta Yli-Mannila kehottaa kääntymään lähistöllä olevien muiden puutarhojen puoleen. Puutarhalla kasvatettuja marjoja ja omenoita on satoaikaan saatavilla.

Kasvihuoneiden tomaattiviljelmistä saadaan satoa pitkälle syksyyn asti. Kirsikkatomaatit ovat todella makeita ja antavat raikkaan maun kesäiseen salaattiin tai grillivartaaseen! Lähiruoka kasvatetaan ilman kasvinsuojeluaineita. Päivittäinen valikoima vaihtelee sadon valmistumisen mukaan.
Kasvihuoneiden tomaattiviljelmistä saadaan satoa pitkälle syksyyn asti. Kirsikkatomaatit ovat todella makeita ja antavat raikkaan maun kesäiseen salaattiin tai grillivartaaseen! Lähiruoka kasvatetaan ilman kasvinsuojeluaineita. Päivittäinen valikoima vaihtelee sadon valmistumisen mukaan.

Jos arvostaa lähiruokaa ja ilman kasvinsuojeluaineita tai muita kemikaaleja kasvatettuja kasviksia, kannattaa ilman muuta suunnata Timjamiin. Käytössä on biologiset torjuntaeliöt. Kasveihin ei käytetä teollisia lannoitteita vaan kanankakkaa. Puutarhakasvien kasvatus on keinovalotonta, joten kasvatuksessa ei käytetä ledivaloja.

Tomaatteja, kurkkuja ja paprikoita riittää myymälässä läpi kesän jopa lokakuulle asti. Myös avomaaviljelyä tehdään. Nyt onkin kokeilussa kotipuutarhureidenkin keskuudessa suositut avomaalavat. Myös sen sato, kuten porkkanat, myydään. Satoa on saatavilla esimerkiksi syyskuun perinteisillä sadonkorjuumarkkinoilla, jonne saapuu myös paljon muita alueen tuottajia satoineen.

Sen lisäksi, että omaa satoa käytetään myynnin lisäksi oppilaitoksen ruokalassa, kurkkua ja tomaattia riittää välillä toimitettavaksi myös alueen yrityksille. Tomaattia ja kurkkua on toisinaan saatavilla Alajärven K-Supermarketista sekä K-Market Vinkistä. Niitä toimitetaan myös keskustassa sijaitsevaan Hännisen Ruoka-Kahvioon.

Kotipuutarhuri saa Timjamista tomaatin, kurkun ja paprikan taimia myös omaan kasvihuonekasvatukseen. Saatavilla on pienissä määrin puutarhatarvikkeita, lannoitteita ja multaa.

Puutarha-alan ammattilaisilta saa Timjamista apua oman puutarhan laittoon. Yli-Mannila ja Sillanpää lupaavat, että jos he eivät vastausta tiedä, tarvittaessa käännytään oppilaitoksen opettajien puoleen, jotta saadaan asiakkaalle apua.
Puutarhureilta saa hyviä vinkkejä puutarhan laittoon. Yli-Mannila toteaa, että kaiken A ja O on kuinka kukkia ja muita puutarhakasveja viitsii lannoittaa ja kastella.

-Pitää valita oikeat kasvit oikeaan paikkaan, niin säästyy työltä, hän opastaa lisäksi. Myös automaattisia kastelukeinoja on saatavilla. Jos ei jaksa nyppiä rikkakasveja, Yli-Mannila suosittelee ruukkuviljelmiä. Innokas kotipuutarhuri vaihtaa kesäkukkien huonoksi mentyä kasvit syyskukkiviin kasveihin. Jottei kesämökki tuntuisi työleiriltä, sinne voisi laittaa muutamia amppeleita, kuten mansikkaa ja tomaattia, Yli-Mannila vinkkaa.

Yli-Mannilalla ja Sillanpäällä on huoli oppilaiden saamisesta oppilaitokseen tulevina vuosina. Aikuisopiskelijoita riittää, mutta nuoria on vaikea saada mukaan. Huoli koulutuspaikkojen vähenemisestä on aiheellinen, kun ammattikoulutusta ajetaan alas ja keskitetään suuriin keskuksiin.

-Maalle kuuluu viljely ja on se aika in kaupungissakin, Yli-Mannilla muistuttaa. Hän pitää tärkeänä, että nuoria saataisiin liikkeelle ja he huomaisivat, että puutarha-ala on varteenotettava vaihtoehto.

Jaana Koivukoski

Tämäkin juttu on luettavissa kesälehdessämme! Lue lisää juttuja klikkaamalla: Kesälehti 2016

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät