-7.2 C
Alajärvi
keskiviikko 08.5.2024
MAINOS
MAINOS

Leena Keltikangas toteuttaa nuoruuden haavettaan opiskelemalla uuden ammatin

Alajärveläinen Leena Keltikangas aloitti työskentelyn vuokratuolilla Hius- ja Kauneuskeskus Lumossa Alajärven keskustassa kesäkuun alussa. Hän lähti viime vuoden elokuussa Äänekoskelle aikuiskoulutuksen puolelle opiskelemaan parturi-kampaajaksi.

Yläasteen jälkeen hän opiskeli kauppaoppilaitoksella markkinointimerkonomiksi. Keltikangas kertoo aikanaan lähteneensä kaupanalalle kesätöihin ja sille tielle hän jäi yli kymmeneksi vuodeksi. Monille paikallisille Keltikangas onkin tuttu näky Alajärven S-Marketista.

MAINOS

Nyt hän on jättänyt kaupanalan työt ja tekee viimein sitä, mistä on haaveillut. Kaupassa hän tykkäsi asiakaspalvelusta, jonka saakin nyt parturi-kampaajana yhdistää luovuuteen. Keltikangas lähti uudelleen opiskelemaan, koska parturi-kampaajan ammatti on ollut hänen pitkäaikainen haaveensa nuoresta asti.

Kesän ajan elokuun alkupuolelle asti Keltikangas työskentelee Lumossa pääasiassa tiistaista lauantaihin. Kun opinnot jälleen elokuussa jatkuvat kolmena päivänä viikossa Äänekoskella, hän suunnittelee jatkavansa Lumossa syksyllä maanantaisin ja tiistaisin. Hän valmistuu ammattiin joulukuussa.

Vuokratuolilla aloittaminen onkin omalla toiminimellä aloittelevalle yrittäjälle helppo tapa päästä alkuun. Lisäksi pääsee pienemmällä omalla taloudellisella panoksella alkuun, kun kaikkia tarvikkeita ei tarvitse hankkia heti omaksi.

Keltikangas löytää myös muita hyviä puolia. – On turvallista aloittaa tällaisessa paikassa, jossa on ensinnäkin kaksi muutakin ja Heli osaa neuvoa monissa asioissa, hän sanoo Lumon omistajaan Heli Joensuuhun viitaten.

Joensuu onkin iloinen, kun sai Keltikankaan jälleen Lumoon. Aiemmin Keltikangas on suorittanut Lumossa opintoihin kuuluvaa harjoittelua. Lisäksi molemmat naiset kokevat, että he tulivat heti hyvin juttuun ja olivat kuin vanhat tutut.

– Kovaa työtähän yrittäjyys on, sitä on vastuussa itselleen sillä tavalla, että töitä on tehtävä niin paljon kuin niitä on, Keltikangas pohdiskelee. Hän uskoo myös työasioiden seuraavan kotiin enemmän. Kaupassa sai työasiat jättää töihin kotiin lähdettyään.

Keltikankaan palveluihin kuuluvat tavanomaiset parturi-kampaajan palvelut kuten hiusten leikkaus, värjäys ja permanentit, sekä ripsien ja kulmien värjäys sekä kulmien muotoilu. Mieluisinta Keltikankaalle on hiusten leikkaukset, ja hän kokeekin olevansa idearikas varsinkin, kun opinnot ovat vielä tuoreessa muistissa.

Tänä kesänä hän ei vielä juurikaan tee kampauksia, koska niitä koskevat opinnot ovat vasta syksyllä edessä.

Keltikangas käyttää Lumossa muutoinkin käytössä olevia tuotesarjoja, eli hiusten värjäykseen Elumenia ja Igoraa sekä muotoiluun ja pesuun KMS Californiaa.

Keltikankaan töistä saa 10 prosentin alennuksen Lumon normaaleista hinnoista. Lisäksi tutustumistarjouksena värin tai permanentin yhteydessä Keltikangas tarjoaa ripsien värjäyksen tai kulmien värjäyksen ja muotoilun veloituksetta.

Keltikangas on kotoisin Alajärven Teerinevalta. Nykyisin hän asuu Alajärven keskustassa puolisonsa kotipaikalla. Hänellä on 17-, 16- ja 10-vuotiaat pojat, joista varsinkin nuorimman kanssa hänen vapaa-aikansa kuluu.

Jaana Koivukoski

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät