Maaseutuyrittäjiksi opiskelevat alajärveläiset Ilpo Nurmi, Jussi Viitasaari, Juho-Jaakko Halla-aho ja Harri Hotakainen ovat jo päässeet testaamaan Jamin uutta traktoria. Traktorin Jamille luovuttivat konemyyjä Reima Luoma ja myyntipäällikkö Ismo Kauppinen. Sitä vastaanottamassa oli aikuiskoulutusjohtaja Risto Riihimäki.

Jami Kurejoelle uusi ajanmukainen traktori

Järviseudun ammatti-instituutin Kurejoen toimipisteen opetuskoneiden valikoima on uudistunut uutuuttaan kiiltelevällä traktorilla. Kyseinen traktori on Valtran uutta N4 mallisarjaa edustava N134 Versu.

– Tämä on uusinta mallisarjaamme, joka lanseerattiin asiakkaille viime syksynä, kertoo Agco Suomi Oy:n myyntipäällikkö Ismo Kauppinen. – Nopeasti tästä mallisarjasta on myös muodostunut yksi myydyimmistä.

Ohjaamossa riittää vipuja ja nappuloita, mutta kaikki on käden ulottuvilla ja kevyitä käyttää.
Ohjaamossa riittää vipuja ja nappuloita, mutta kaikki on käden ulottuvilla ja kevyitä käyttää.

Kyseisissä traktoreissa on aiempiin malleihin verrattuna ajateltu kaikki uudelleen, suunnittelusta lähtien. Käyttäjän kannalta merkittävimpiä muutoksia on ohjaamon osalta se, että ergonomian suhteen on otettu iso askel eteenpäin. Ohjaamo myös tuntuu suuremmalle ja apumiehelle on kunnon tilat.

Täyspowershift -vaihteiston automatiikkaa voi hyödyntää monissa eri työvaiheissa, desipelit ovat entistä alhaisemmat ja scr -tekniikalla on aikaansaatu entistä puhtaampi ja ympäristöystävällisempi moottori.

– Lisäksi ohjaamosta näkee ulos ja työkoneisiin entistäkin paremmin, mikä omalta osaltaan lisää turvallisuutta. Kääntösädettä on saatu kutistettua yhä pienemmäksi ja nostotehoa nostolaitteissa on lisätty vastaamaan työlaitekehitystä, Kauppinen kertoo.

Aikuiskoulutusjohtaja Risto Riihimäki Jamilta kertoo, että traktorihankinnalla on korvattu vanhentuvaa kalustoa oppilaitoksessa. – Tällaiset traktorit ovat nyt vilja- ja karjatiloilla nykypäivää, joten on tärkeää että opetusta voidaan nyt antaa vastaavalla traktorilla, Riihimäki kertoo ja sanoo, että Jamin traktori on varustettu ”kaikilla herkuilla”.

Alueen konemyyjä Reima Luoma sanoo, että uusi traktori on ns. liikennetraktori. Riihimäen mukaan se mahdollistaa oppilaitoksessa sen, että oppilaat voivat harjoitella tällä traktorilla ja suorittaa liikennetraktori -kortin. Traktori pääseekin nopeasti tähän käyttöön, sillä liikennetraktori -korttia ensimmäinen oppilas on suorittamassa jo tällä viikolla.

Tuula Jokiaho