-9.2 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Suomi 100 -avustusta Soiniin

Etelä-Pohjanmaan liiton ensimmäiseen Suomi 100 -juhlavuoden aluetukihakuun saapui yhteensä 24 hakemusta. Hakemusten haettu yhteissumma oli 222920 euroa.

Kulttuurilautakunta päätti kokouksessaan myöntää maakunnan Suomi 100 -hankkeille aluetukea nyt 74000 euroa. Tukea saaneiden joukossa on Soini 100 -työryhmä, jolle myönnettiin juhlavuoden tapahtumaan 5000 euroa.

MAINOS

Etelä-Pohjanmaan liitolla on jaettavana aluetukea maakunnan Suomi 100 -hankkeisiin yhteensä 180000 euroa, joka jakautuu vuosille 2016 ja 2017.

– Suomi 100 -hankkeiden rahoitukseen käytettävät alueelliset resurssit ovat melko pienet. Ensimmäisessä haussa kaikkien saamiemme hakemusten yhteissumma ylitti reilusti koko kahden vuoden ajalle varatun budjettimme.

– Sen vuoksi on tärkeää sovittaa rahoituspäätöksiä yhteen muun muassa Suomen Kulttuurirahaston ja muiden rahoittajien kanssa. Neuvomme hakijoita myös muiden rahoituslähteiden etsimisessä, kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja Marjatta Eväsoja sanoo.

Avustusta juhlavuoden hankkeisiin voivat hakea kunnat ja kaupungit, seurakunnat, yhdistykset, seurat, järjestöt ja työryhmät. Myönnettävän tuen suuruus hanketta kohti voi olla 1000–15000 euroa. Seuraava aluetukihaku on avoinna 1.9.–16.10. Kolmas ja viimeinen aluetukihaku järjestetään alkuvuonna 2017.

Ohjelma-avustuksen tarkemmat hakuohjeet ja -kriteerit löytyvät Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivuilta: www.epliitto.fi/suomi100.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät