Numerolla yksi esiintyvä Petrus Puputti on ollut sisäpeliroolissaan huimassa tikissä.

Puputti raivaa väylää kärjessä

Ankkurit saalisti kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa kellistämällä Kankaanpään juuri ennen juhannustaukoa. Pistepotti ja pelin avautuminen on otettu luonnollisesti huojentunein mielin Ankkuri-leirissä vastaan.

– Kelkkaa ei saa tässä vaiheessa käännettyä muuten kuin pelaamalla. Kyllä kaikki tietävät, että taidot ovat olemassa. Pesäpallo on itseluottamuslaji, jossa itseluottamuksen taso pitäisi pystyä pitämään korkealla kahden jakson ajan.

Näin pohdiskelee Ankkurien Petrus Puputti, jonka oma tekeminen on ollut kuluvalla kaudella erittäin mallikasta. Kärkietenijänä kirmaava pelaaja on selvittänyt alkukesästä tiensä ykköspesälle hurjilla tehoilla.

– Sisäpelin osalta tuntuu ihan hyvältä. Roolini on tärkeä eli kärjessä koitan raivata väylää, ja tätä on tullut tehtyä aika pitkään. Räpyläpuolella en ole tällä hetkellä tekemiseeni tyytyväinen. Ulkopelissä pitää pystyä parempaan, pääasiassa siepparin tontilla, mutta myös kakkosvahtina ja -polttajana esiintynyt pelaaja toteaa.

Vaikka sisäpelisuoritukset ovat miehellä kovaa luokkaa, Puputti ei itse tilastoja, taulukoita tai prosentteja paljon tuijottele. Totuus piilee itse tekemisessä.

– Kärkietenijän roolissa riittää se, että tilanteen hoitaa tavalla tai toisella. On sama, mennäänkö kentälle väärillä vai miten, kunhan sinne vain mennään jollain niillä kolmella yrityksellä, joihin minulle on lupa annettu.

Hyvän etenijän ominaisuuksia palloilija ei kauan mietiskele.

– Nopeutta pitää tietenkin olla, mutta myös tiettyä röyhkeyttä täytyy löytyä. Halu päästä seuraavalle pesälle pitää olla kova. Pesiltä lähtöjen on oltava tasalaatuisia, sillä vaihtotehtävissä olevan täytyy tietää, mikä lyönti riittää onnistuneeseen suoritukseen.

Urheilulukion opissa

Petrus Puputti pelaa Ankkureissa nyt toista kauttaan. Kausi on toinen myös Superpesiksessä. Haapajärven kasvatti kävi hakemassa perustaa uralleen aikanaan Sotkamon urheilulukiossa, mistä hänellä on ainoastaan positiivisia muistoja.

– Kyllä Sotkamossa oppi sen, mitä urheilu on, kun urheillaan kunnolla, eikä vain harrastella. Treenimäärät lisääntyivät siinä vaiheessa tosi paljon. Ja olihan se samalla myös jonkinlainen itsenäistymisen paikka, kun lähti kotoa pois, hän muistelee.

Kesä 2008 kuluikin täysin Sotkamossa pelaten, jolloin Puputti esiintyi junioreissa ja suomensarja-kokoonpanossa. Seuraavat kolme kesää hän iski Ykköspesistä kotikonnuillaan Haapajärvellä, josta hän siirtyi niin ikään kolmeksi vuodeksi Oulun Lipon riveihin.

Mutta miksi lahjakas pesäpalloilija päätyi korkeimmalle sarjatasolle vasta viime kaudella?
– Olisi tietenkin ollut kiva nousta Superiin joukkueen kanssa, mutta sopimus päättyi Oulussa, ja Alajärvi osoitti tuolloin kiinnostusta minua kohtaan, hän kertaa.

Kausi kerrallaan

25-vuotias Puputti valittiin viime vuonna miesten Superpesiksen Vuoden tulokkaaksi. Vauhdikkaasti alkanut Superin taival sai tylyn päätöksen heinäkuun loppupuolella, jolloin urheilija mursi jalkansa.

– Se oli sitten semmoinen kauden päätös ennakkoon. Olin koko loppukesän sivussa, ja kipsi oli jalassa kuutisen viikkoa. Kyllähän se tympäisi. Meillä oli tuolloin hyvää, taistelevaa peliä, mikä jatkui toki loukkaantumiseni jälkeenkin, mutta olisin halunnut päästä itsekin vielä Sotkamoa haastamaan, hän harmittelee.

Loukkaantuminen asetti omat vaatimuksensa myös kuluvaan kauteen valmistautumiseen.
– Menin vuodenvaihteeseen saakka vähän omalla tyylilläni, sillä kuntoutussarka oli pitkä. Mutta onneksi myös harjoituskaudella on mittaa. En osallistunut vielä ensimmäisiin hallipeleihin, vaan tulin mukaan myöhemmässä vaiheessa.

Voittamisen halu on asia, mikä toimii Puputin mielestä sytykkeenä tulevia vuosia ajatellen.

– Eteenpäin mennään kausi kerrallaan tai paremminkin sen mukaan, mitä sopimuksessa lukee. Ajatuksena on, että joka vuosi pitäisi pystyä olemaan kaikin puolin parempi. Alajärven kanssa on sopimusta jäljellä tämä kesä, enkä ole asioita paljon pidemmälle miettinyt. Fokus on aika lailla tässä kesässä ja tässä viikossa. Pesistä aion kuitenkin pelata, en ole sitä jättämässä, hän vakuuttaa.

Pesisgeenit kohdallaan

Seinäjoella elelevä Petrus Puputti valmistui keväällä fysioterapeutiksi. Hän tekee tällä hetkellä puolikasta virkaa Seinäjoen sairaalassa. Kotona pesäpalloilijan pitää kiireisenä vajaan vuoden ikäinen Miila-tytär.

– Miila ei vielä kävele, mutta liikkuu vikkelästi, ja tuskin se vauhti ainakaan vähenemään päin on, hän nauraa.

Ketterä jälkikasvu saattaa geeniensä perusteella olla hyvinkin tulevaisuuden suuria nimiä kansallispelimme parissa. Tyttären äiti, Jutta Korkiamäki, muistetaan naisten Superpesiksestä muun muassa PeTo-Jussien ja Ylihärmän kokoonpanoista. Oman mausteensa pesiskeitokseen tuo vielä Miilan kummisetä, joka on pesisväelle hyvinkin tuttu Sotkamon väreistä.

– Piiponniemen Niilo on Haapajärveltä kotoisin ja minun kanssani samaa ikäluokkaa, Puputti selvittää ja valottaa vielä hitusen kesän suunnitelmia.

– Olemme menossa Jutan kanssa naimisiin heinäkuussa, tuleva sulho paljastaa.


Eija Niemistö