Tienvarsimainonta kevenee

Tienvarsimainontaa koskevan lakiuudistuksen tavoitteena on menettelyn ja mainosten asettamisedellytysten keventäminen. Suomen Yrittäjät on ajanut jo pitkään tienvarsimainonnan helpottamista ja on ollut aktiivinen lainmuutoksen valmistelussa.

Uuden lain voimaantulon myötä nykyisestä tienvarsimainonnan lähtökohtaisesta kiellosta luovutaan ja siirrytään poikkeuslupamenettelystä ilmoitusmenettelyyn. Myös mainoksen asettamisedellytyksiä on tarkoitus keventää.

– Ilmoitusmenettelyssä ei enää arvioida mainoksen tarpeellisuutta liikenteen ja matkailun kannalta, vaan asettamisen rajoitukset perustuisivat liikenneturvallisuus-, tienpito- ja ympäristöön soveltumisnäkökohtiin, Suomen Yrittäjien lainopillinen asiamies Ville Kukkonen selvittää.

Uudistuksen tarkoituksena on vähentää yrityksille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa sekä kustannuksia.

– On hyvä muistaa, että mainonta on myynnin edistämistä. Kun on myyntiä, on töitä ja verotuloja. Siksi asia on tärkeä myös työllisyyden ja hyvinvoinnin kannalta, Ville Kukkonen kertoo.

Tienvarsimainonnan poikkeuslupamenettely on ollut yrittäjille raskas taakka.

Tavoitteena kevyempi menettely – nämä asiat muuttuvat:

  1. Jatkossa tienvarsimainonnasta tehtäisiin ilmoitus tienpitoviranomaiselle eli Pirkanmaan ely-keskukselle. Ilmoitukseen pitää liittää selvitys mainoksesta tai ilmoituksesta, sen sijoituspaikasta sekä kiinteistönomistajan suostumus. Lainmuutoksen myötä viranomaisella on ilmoituksen saapumisesta 30 päivää aikaa kieltää mainos, jos se ei täytä lain asettamia vaatimuksia.
  2. Hallituksen esityksen mukaan viranomaisella on jatkossa neuvonta- ja perusteluvelvollisuus. Lisäksi eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on edellyttänyt, että viranomaistulkintojen tulee olla yhteneväisiä koko maassa, ja hallinnollisen taakan purun ja säännösten sujuvoittamisen tulee todella toteutua ilmoitusmenettelyn kautta.
  3. Jatkossa mainos saa olla ilmoitetussa paikassaan lähtökohtaisesti 10 vuotta, jollei tienpitoviranomainen määrää tätä lyhyempää aikaa. Nykyjärjestelmän mukaan myönnetyissä määräaikaisissa luvissa aika on yleensä ollut viisi vuotta.
  4. Tienvarsimainosten lisäksi myös tilapäinen tapahtumailmoittelu helpottuu.