Kylätoimikunnan puuhamies Jukka Kangastie.

Kaartusen kesätapahtuma onnistui

Kaartusen kesätapahtumassa oli mukavasti porukkaa ja kelit suosi,
Kylätoimikunnasta Heli Neulaniemi kertoo, että oli vähän liiankin kuuma myyjiä ajatellen.
-Mutta kävijöitä oli runsaasti. Tapahtumalle oli selkeästi tilausta. Oli kyläläisiä, ihan vieraita kävijöitä sekä mökkiläisiä kauempaa. Kylätoimikunnalle tuli pelkästään positiivista palautetta. Kerrankin oikein oli aikaa pysähtyä toimittelemaan ja kyselemään oman kyläläisten kuulumisia.

kaartunen2Kanttiinissa kauppa käy (Pasi Korhonen, Saana Kankaanranta, Satu Lepistö-Korhonen).

kaartunen3
Lapset saivat hienoja kasvomaalauksia.

kaartunen4
Vanhat kuvat, esineet ja 1977-78 luvulla kuvatut videot kyläläisistä kiinnostivat kovasti.

kaartunen5
Kari Hietikko oli asettunut myymään varjon puolelle.

Kuvat Heli Neulaniemi.

Rami Puro