Kari Kellokosken haaveena on saavuttaa jonain päivänä miesten Suomen mestaruus isolla roolilla.

Kari Kellokoski viihtyy luonnon rauhassa

Alajärven Ankkurien Kari Kellokosken mukaan tänä kesänä olisi ollut hienoa jatkaa siitä, mihin viime kausi päättyi. Joukkueen esitykset runkosarjassa eivät ole kuitenkaan olleet odotusten mukaisia, vaan taival on ollut hankalaa.
-Paljon vaikeampaa on ollut, mitä etukäteen luultiin. Kivipellon Jannen loukkaantumisesta johtuen vaihtuvuutta on ollut ihan koko ajan, ja kokoonpano on elänyt. Lautasen ääressä on käynyt viisi eri miestä. Kauteen saatiin huono startti häviämällä heti ensimmäinen peli JymyJusseja vastaan. Se olisi pitänyt ehdottomasti voittaa jatkoa ajatellen, hän pohdiskelee.

Kellokosken mieltä lämmittää silti se, että takkuisesta kaudesta huolimatta katsojat eivät ole hyljänneet omiaan, vaan Kitrolla on käynyt mukava kuhina.

– Yleisön keskiarvo on ollut hyvä, vaikka ollaan pelattu huonosti. On mahtavaa, että fanit jaksavat uskoa vielä meihin.

Pesisopit Halsualta

Kari Kellokoski muistelee olleensa noin neljävuotias tarttuessaan ensimmäistä kertaa pesäpallovälineisiin.

– Aika pieni taisin olla, koska kuusivuotiaana jo pelasin, hän tuumaa.

Halsuan Toivon kasvattia naurattaa kysymys, mitä seudun juomaveteen mahdetaan livauttaa, kun pikkuisesta kunnasta ponnistaa maamme pesishuipulle niin monia lahjakkaita urheilijoita.

– Ehdottomasti veteen lisätään jotain, hän virnistää.

– Tai ehkä se on siitä kiinni, että Halsualla ei ole oikein muuta tekemistä kuin pelata pesäpalloa. Peruskaava näyttää olevan se, että juniorivuosien aikana sieltä tullaan Vimpeliin, niin kuin minäkin aikoinaan tein. Kanalan Mikon kanssa pelasimme yhtä aikaa C-pojissa kilpasarjaa Vimpelissä ja piirisarjaa Halsualla. B-pojista lähtien seura oli sitten pelkästään Veto. Lukionkin kävimme Vimpelissä.

Kanalan ja Kellokosken kotitalot sijaitsevat vain muutaman sadan metrin säteellä toisistaan, joten palloilijat ovat kulkeneet lajipolkua yhteistuumin aivan pienestä pitäen.

– Joka päivä värkkäsimme yhdessä jotain ja pelasimme pihapelejä. Mikko on ollut minulle se veli, jota minulla ei koskaan ole ollut, hän luonnehtii.

Isomman roolin perään

Kellokoski kuului Vedon Superin rinkiin useita vuosia, esiintyen pääasiassa seuran farmijoukkueissa ensin Alajärvellä ja myöhemmin Ylivieskassa. Superin kokoonpanossa hän pelasi seitsemän peliä, joista neljä ajoittui mestaruusvuoteen 2010.

Kaudesta 2014 lähtien pesäpalloilijan seura on ollut Alajärven Ankkurit.

– Isomman roolin metsästys oli aikanaan tavoitteenani, kun Alajärvelle lähdin. Halusin pelata Superpesistä, ja Vimpelissä oli niin kova joukkue, ettei siihen ollut minulla saumaa. Olen nyt vasta myöhemmin oppinut harjoittelemaan kunnolla ja elämään kuin urheilija, ehkä se vuoksi en silloin joukkueeseen mahtunut. Nyt asenteeni on muuttunut pesäpalloa kohtaan.

Lähtö sinikeltaisiin ei ole Kellokoskea kaduttanut.

– Viihdyn Alajärven joukkueessa ja minulla on siellä hyvä olla. Vastuuta on tullut toivomallani tavalla, hän nyökkää.

Halsuan kasvatti on tällä kaudella esiintynyt sisäpelissä pääasiassa numerolla kaksi tai kolme. Ulkopelistä tontti löytyy etukentältä.

– Pelipaikat on tullut aikanaan kierrettyä tarkasti. Lukkarinakin olen pelannut C-pojissa. Etukenttäpelaamisesta on muodostunut minun juttuni, vaikka aluksi se ei välttämättä sitä ollut. Siinä saa olla tosi tarkkana ja varuillaan. Tänä kesänä on vasta kerran pallo osunut kunnolla. Rinta-ahon Matias iski kotipelissä pallon akillesjänteen kohdalle, kun arvion tilanteen toisin. Aika haipakkaa pallo sieltä tulee.

Kari Kellokosken tämänhetkinen sopimus jatkuu Ankkureissa vielä ensi kauden. Pelaaja toivoo jatkossakin seuran löytyvän Etelä-Pohjanmaalta.

– Tykkään pelata täällä, enkä pesäpallon vuoksi jaksaisi matkustaa ainakaan toiselle puolelle Suomea. Se tulisi liian raskaaksi.

25-vuotias urheilija saavutti aikanaan mitalien värisuoran Vedon A-pojissa. Riemastuttava miesten Suomen mestaruuskin miehellä on siis jo takataskussa, mutta omaksi meriitikseen hän ei sitä laske millään tavalla.

– Olisi hienoa saavuttaa mestaruus joskus isolla roolilla. Muistan, kun Matiaksen kanssa puhuimme sen jälkeen, että eihän nämä mitalit meille sinänsä kuulu. Matias pelasi yhden, ja minä ne neljä peliä. Oli semmoinen olo, että eihän me olla tehty mestaruuden eteen yhtään mitään. Kun A-pojissa aikanaan voitimme, se oli ihan eri asia, kun pelasin kauden numerolla kolme. Silloin menestyminen riippui itsestä aivan toisella lailla. Niin se vain menee, hän tähdentää.

Hääkellojen helinää

Kaustisella asuva Kellokoski työskentelee Halsualla pankkitoimihenkilönä. Töiden ja pesiksen vastapainoksi mies suuntaa mielellään nauttimaan luonnon rauhasta.

– Tykkään todella paljon liikkua luonnossa. Paras loma, mitä ikinä voi olla, on lähteä Lappiin mökkeilemään. Sinne pääsen seuraavan kerran ehkä syksyllä.

Metsästystä ja kalastusta harrastava palloilija ei kertoile kalavaleita, vaikka siihen tarjoutuisi nyt loistava tilaisuus.

– Veikkaisin, että suurin saalis jää nelikiloiseen haukeen, hän arvelee.

23. heinäkuuta oli Kari Kellokoskelle erityisen tärkeä päivä, sillä mies asteli avioliiton satamaan Kaustisella.

– Alisa kyseli monta kertaa, että pidetäänkö hänen sukunimensä eli tehdäänkö minustakin Järvelä, mutta sanoin, että niin ei tule käymään, tuore ukkomies nauraa.

Ankkuri-leirissä koettiin samana päivänä häähumua myös toisaalla, joukkuekaveri Petrus Puputin sanoessa tahdon. Onnentoivotukset siis molemmille hääpareille.

Kuvateksti:
Kari Kellokosken haaveena on saavuttaa jonain päivänä miesten Suomen mestaruus isolla roolilla.

Eija Niemistö