-7 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Kuljunlahdet – tyytyväiset kesäsoinilaiset

Aira ja Jorma Kuljunlahti viihtyvät kesät Soinissa. Kesäkuukaudet kuluvat Tällärintien osakkeessa, minkä pariskunta osti kymmenkunta vuotta sitten.

Kuljunlahdet nauttivat maaseudun rauhasta ja sukulaisten tapaamisesta. Talvisinkin Kuljunlahdet yleensä käyvät viikon-pari välein Soinissa.

MAINOS

Jorma Kuljunlahti, s. 1945, on kotoisin Alavuden asemalta ja Aira os. Korpela, s. 1944, varttui 13 henkilön perheessä Soinin Kukonkylässä.

Korpelat muuttivat kirkonkylälle vuonna 1959. Aira ja Jorma tulivat uskoon jo nuorena ja tapasivatkin Soinissa hengellisissä seuroissa vuonna 1963. Jorma muutti Soiniin ja työskenteli Keisalan ja Uurinmäen leipomossa usean vuoden ajan. Armeija kutsui Helsinkiin ja samalla Jorma etsi leipurin paikkoja Helsingin seudulta.

– Leipurin paikkoja oli silloin todella paljon. Niinpä pääsin armeijan jälkeen Kannelmäen leipomoon töihin ja muutimme pääkaupunkiseudulle yhdessä.

Perheeseen syntyi kolme lasta. Aira hoiti lapsia kotona ja oli aina välillä töissä kaupassa ja vaatetusliikkeessä.

– Kahden pojan ja tytön syntymän jälkeen ryhdyin perhepäivähoitajaksi. Tein kotona sitä työtä vajaat 20 vuotta. Sen jälkeen työskentelin päiväkodissa eläkeikään saakka, kertoo Aira.

Jormalle tuli alanvaihto leipurinhommista.

– Sairastuin jauhoallergiaan. Sain käyttöön astmapiiput ja lääkäri kertoi, että keuhkolaajentuma on edessä, mikäli jatkat leipurina. Niinpä alanvaihto oli järkevä tehdä, vaikka leipurin työ olikin mielekästä.

– Päädyin akkuteollisuuden pariin reilun 10 vuoden ajaksi. Akkutehtaitten jälkeen toimin eläkeikään saakka, 65-vuotiaaksi, eri kouluilla talonmies-vahtimestarina, kertoo 50 vuoden työuran tehnyt Jorma.

Harrastukset pitävät virkeänä

Aira ja Jorma Kuljunlahti viihtyvät Soinissa omien sanojensa mukaan valtavasti.

– Täällä on mukava asua kesät rauhallisessa ympäristössä. Soinissa on mukavia ihmisiä ja he ovat avoimia juttelemaan asioista.

Aira viihtyy kirjojen, ristikoiden ja sukulaisten parissa. Yhdessä Jorman kanssa käydään myös helluntaiseurakunnan rukoushuoneen tilaisuuksissa. Airan sisarusten yhteinen kesämökki Ähtärinjärvellä on koonnut myös sukulaisia jo 70-luvun lopulta lähtien.

– Täytyy tunnustaa, että tietokoneilla pelaaminen ja sosiaalinen mediakin vetävät myös puoleensa, kertoo Aira.

Jorma on ollut aina innokas liikkuja.

– Helsingin leipurikaverien kanssa alettiin pelaamaan kesäisin tennistä ja talvisin pöytätennistä. Kilpailuviettikin lisääntyi niin, että sm-mitali löytyy 50-vuotiaiden pöytätenniksen nelinpelissä.

– Tällä hetkellä pelaan Vantaan Atlaksen riveissä. Nousimme ensi talveksi 4-divisioonasta 3-divisioonaan, Viime talvena peleistä suunnilleen puolet olivat voittoja. Ikähaitari peleissä on parikymppisistä meihin 7-kymppisiin.

Jorma on Soinissa valtavan innokas tenniksen harrastaja Soinissa. Miehen paidan teksti ”Aina valmis” tennismailan kuvan rinnalla pitää paikkansa. Mies pelaakin välillä kaksikin kertaa päivässä, jos vain pelaajakavereita löytyy.

– Kyllä niitä aika mukavasti täällä löytyykin. Kentät urheilukentällä ja Lauttosen yksityiskentällä ovat mainioita harrastuspaikkoja, kertoo myös viinimarjapensaissa viihtyvä Jorma.

Kuljunlahdet toivottavat hyvää ja siunauksellista kesän jatkoa soinilaisille.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät