-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Ennakoimalla turvallisesti traktorin ohi

Traktorien ja maataloustyökoneiden sesonki näkyy jo liikenteessä. Vaikka nämä muuta liikennettä hitaammin kulkevat ajoneuvot ovat pääsääntöisesti vain lyhyen aikaa tiellä, niiden ohittaminen saattaa aiheuttaa turhia riskinottoja. Liikenneturva muistuttaa ennakoimaan ja varmistamaan turvallisen ohituksen.

Muuta liikennettä hitaammin liikkuvat traktorit ja maataloustyökoneet saattavat turhauttaa perässä ajajaa. Niillä matkaa taitetaan tien päällä kuitenkin varsin lyhyen matkaa, usein vain työkohteesta toiseen. Jos ohi on päästävä, tulee ohituksen turvallisuudesta varmistua jo ennen kaistan vaihtoa.

MAINOS

– Maatalouskoneen kuljettajan aikeita voi ennakoida seuraamalla ajoneuvon liikkeitä ja vilkkua. Etenkin ohitusta suunniteltaessa on varmistettava, ettei ajoneuvo ole kääntymässä. Vaaratilanteita syntyy erityisesti tilanteissa, joissa työkone on kääntymässä yllättäen vasemmalle, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski opastaa.

Työkoneiden kääntymistila saattaa yllättää

Traktori voi siihen kiinnitettyine työkoneineen olla hyvin leveä, sillä tienpidossa tai maataloudessa käytettäviin työkoneisiin ja työvälineisiin ei sovelleta muutoin liikenteessä yleisesti sovellettavia mittasäännöksiä. Esimerkiksi kääntöauroja kuljettavien traktorien peränylitys voi yllättää kääntymistilanteessa liian läheltä ajavan.

– Ne vievät oikeallekin kääntyessään yllättävän paljon tilaa myös vastaantulevan kaistalta. Jos perässä tullut on lähtenyt samanaikaisesti ohittamaan, hupenee ajotila kaistalla hyvinkin nopeasti, Kalmakoski varoittaa.

Odota sopivalla etäisyydellä ohituspaikkaa

Leveät, eteen tai perään kiinnitettävät maatalouskoneet, voivat hankaloittaa traktorin vilkun näkymistä muille liikkujille. Vastaavasti traktorin kuljettaja ei välttämättä näe peileistään takana tulevaa liikennettä.

– On syytä muistaa, että traktorin kuljettaja ei voi havainnoida takana tulevaa liikennettä kunnolla, jos perävaunu tai traktoriin kiinnitetty laite peittää näkyvyyden taakse.

– Perässä ajavan ei siis kannata ajaa liian lähelle traktoria, vaan odottaa sopivalla etäisyydellä ohituspaikkaa. Tällöin ohittajan oma näkyvyys eteenpäin pysyy mahdollisimman hyvänä, Kalmakoski sanoo.

Varovaisuus ja ennakointi liikenteessä koskee toki myös traktoreiden ja muiden hitaiden ajoneuvojen kuljettajia.

– Turvallisuuden vuoksi traktorien ja työkoneiden valojen puhtaus tulisi tarkistaa aina ennen tieliikenteeseen menoa. Esimerkiksi pellolla mutaa keränneet traktorin valot ja vilkut eivät näy kovin kauas, jolloin sen liikkeitä voi olla vaikeampi ennakoida, Kalmakoski muistuttaa.

Näin ohitat traktorin turvallisesti

Alenna omaa ajonopeuttasi ennen ohitusta, jottei nopeusero ohitettavan hitaamman ajoneuvon kanssa ole liian suuri. Näin on enemmän aikaa reagoida.

Älä aja liian lähelle edellä ajavaa traktoria, jotta voit paremmin nähdä traktorin eteen ja arvioida sopivan ohitusnäkyvyyden.

Ennakoi traktorin kuljettajan aikeita seuraamalla traktorin vilkkuja, ajolinjan muutoksia sekä edessä olevaa liikenneympäristöä. Risteyksiä lähestyttäessä ei saa eikä kannata ohittaa.

Siirry vastaantulevan kaistalle riittävän kaukana ohitettavasta traktorista. Näin ehdit tarvittaessa palata omalle kaistalle, jos osoittautuukin, ettei vapaata ohitustilaa olekaan tarpeeksi.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät