-9.1 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Elokuun sademäärä valtava

Puinnit pääsivät Etelä-Pohjanmaalla kunnolla käyntiin viime viikon loppupuolella.

Luke Ylistaron mittauspisteessä lämpösummakertymä oli 27.8. mennessä 1125 astetta, mikä on 15 vuorokautta edellä 30 vuoden keskiarvoa.

MAINOS

Elokuussa on satanut valtavasti. Vettä on tullut Ylistarossa 176 mm, mikä on 263 prosenttia keskimääräisestä elokuun sademäärästä.

Viljat

Lähes päivittäiset sadekuurot ja vielä tuleentumattomat kasvustot ovat jarrutelleet puinteja viime päiviin.

Katkonaisen alun jälkeen viljojen puinnit käynnistyivät loppuviikosta todenteolla. Sateiden rankkuus huomioiden viljat ovat lakoontuneet vain kohtalaisesti. Eniten laossa on kaura. Peltojen kantavuudessa on ollut paikoin ongelmia.

Kuluvalle viikolle on ennustettu poutaisempaa säätä. Puinnit tulevat jatkumaan täydellä teholla kasvustojen ja peltojen kuivaessa puintikuntoon. Kaikkiaan viljoista on puituna alueesta riippuen 25–35 prosenttia.

Syysviljoista on korjattuna noin puolet. Talvituhoista johtuen syysviljoilla päästään vain tyydyttävään satotasoon. Kevätviljoilla on satotasossa runsaasti lohkokohtaista vaihtelua.

Sadonlaatu on ollut lähes normaali, paitsi rukiilla on tavattu melko paljon torajyvää. Punahomeiden tuottamia toksiineja on ollut ensimmäisissä viljaerissä hieman viimevuotista enemmän, mutta ei vielä ongelmaksi asti. Ohrilla jyvä on jäänyt pieneksi, jos tautitorjunta on ollut puutteellinen.

Kaura on ollut hyvälaatuista. Viljan päätuotantoalueilla satopotentiaali on edelleen normaali. Sateita ei enää kaivata ollenkaan, että sato saadaan korjattua ja ettei sadon laatu ei lähde heikkenemään.

Syysruis ja -vehnä täyttävät talviaikaisen kasvipeitteisyyden ehdot.

Hybridisyysrukiin kylvöaika on käsillä. Syysvehnä kylvetään syyskuun puoliväliin mennessä. Viimesyksyn vaikeat juolavehnän torjuntaolosuhteet ovat paikoin näkyneet kasvukaudella runsaana juolavehnäkasvustona.

Tänä syksynä kannattaa panostaa juolavehnän torjuntaan sängeltä. Ennen glyfosaattikäsittelyä juolavehnässä pitää olla uutta kasvua. Sopiva torjunta-aika on 2-4 viikkoa puinnista.

Peruna

Ruttopaine on ollut paikoin todella kova ja herkimmillä lajikkeilla lehtiruttoa ei ole kokonaan saatu torjuttua ruiskutuksista huolimatta.

Mukularuttoa on havaittu vain jonkin verran. Ruiskutuksia ovat haitanneet runsaat sateet jolloin torjuntatyötä ei ole aina päästy tekemään oikea-aikaisesti.

Valtaosin pellot ovat kuitenkin puhtaat rutosta. Perunan laatu on tavanomaisella tasolla. Märimpien peltojen märimmissä kohdissa on peruna alkanut mätänemään. Tätä on kuitenkin tapahtunut vain pienillä aloilla.

Siemen- ja tärkkelysperunan nosto on alkanut tai alkamaisillaan.

Nurmet

Toista rehusatoa on vieläkin paikoin korjaamatta. Runsaiden sateiden ja märkyyden vuoksi peltojen kantavuus on paikoin erittäin huono, mikä asettaa korjuulle haasteita.

On riskinä että rehun joukkoon päätyy maata pilaamaan rehun säilymistä ja laatua. Toisen sadon laatu on nyt tavanomaista heikompaa. Erityisesti jos toisen sadon korjuu on viivästynyt.

Ruokinnallinen laatu tulee olemaan heikko viivästyneissä korjuissa. Kolmannen rehusadon korjuu on alkanut ja se jatkuu syyskuulle. Ensimmäinen sato on koostumukseltaan ja säilönnälliseltä laadultaan hyvää.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät