Tuulivoimatoimijat koolla Soinissa – Energiequelle esitteli tavoitteitaan

Soinissa oli torstaina koolla kolmen paikkakunnalle tuulipuistojen rakentamista kaavailevan yhtiön edustajat, sillä yhteiseen palaveriin kunnan edustajien kanssa oli saatu paitsi alkujaan saksalaisen Energiequelle Oy:n maajohtaja Nils Borstelmann sekä Konttisuon hankkeen projektipäälikkö Atte Loman, myös kreikkalaisen Eunice Energy Groupin Olli Kuronen ja ruotsalaisen Saba Tuuli Oy:n Christoffer Wiik.

Näiden lisäksi Soiniin tuulivoimarakentamista kaavailee myös Suomen Hyötytuuli Oy.

Tuulivoimayhtiöiden edustajat totesivatkin, että harvoin taitaa Soinissa olla koolla kolme kansainvälistä yritystä, jotka haluavat tehdä paikkakunnalle kymmenien miljoonien eurojen investoinnit.

Tämä on valtava mahdollisuus Soinille ja lähialueille. – Tuulivoima on sekä kansainvälistä että paikallista bisnestä. Tästä syystä hyvät paikalliset suhteet ovat meille tärkeitä, Olli Kuronen totesi.

Energiequelle Oy:n edustajien vierailu Soiniin tuli hyvään saumaan, koska vasta syyskuun lopussa UPM ilmoitti Soinin kunnalle Konttisuon tuulivoimalan siirtymisestä tälle saksalaisyritykselle.

Energiequellella on vankka kokemus maatuulivoiman elinkaaren jokaiselta osa-alueelta. Yhtiö on kehittänyt ja toteuttanut vuodesta 1997 lähtien yli 650 tuulivoimalaa ja kymmeniä aurinkovoimapuistoja, biokaasulaitoksia ja muuntoasemia.

Yhtiön visio on, että kaikilla pitää olla mahdollisuus käyttää mahdollisimman paikallisesti tuotettua uusiutuvaa energiaa. Energiequelle uskoo, että uusiutuva, hajautettu energiantuotanto on etualalla, koska tämän päivän ihmiset haluavat hallita tärkeimpiä tarpeitaan, joita ovat muun muassa sähkö ja lämpö.

Suomen liiketoimintaansa varten Energiequelle on perustanut tytäryhtiön, Energiequelle Oy:n, jonka kotipaikka on Helsinki.

Soinissa Konttisuon tuulivoimalahankkeessa odotellaan edelleen Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä osayleiskaavasta tehdystä valituksesta. Energiequelle on halukas toteuttamaan projektin niin pian kuin mahdollista, kunhan hallinto-oikeuden päätös ja maamme hallituksen energiapoliittiset ratkaisut ovat selvillä.

– Tarkoituksemme ei kuitenkaan ole vain tulla tänne ja rakentaa tuulipuisto, ja lähteä sitten pois. Kun puisto on rakennettu, olemme täällä seuraavat 20-25 vuotta jatkaen hanketta ja tuottaen siihen liittyviä palveluja, Borstelmann totesi.

Esimerkkeinä yhtiön laajemmistakin hankkeista uusiutuvan energian parissa Borstelmann nosti esiin saksalaisen Feldheimin kylän, jolla on oma sähköverkko ja se on täysin energiaomavarainen. Sähkö tuotetaan uusiutuvilla energiamuodoilla ja asukkaat ovat yhtiön omistajia. He myös saavat hyvin edullista energiaa.

Myös Eunice Energy Groupilla on vastaavaa toimintaa Kreikassa. Olli Kuronen kertoo, että pienempiin tuulipuistoihin satsaava yritys on Soinissa mukana kolmen tuulivoimalan hankkeella, jota on kaavailtu Jaakonkalliolle.

Saba Tuuli Oy:n Christoffer Wiik puolestaan kertoo, että yhtiö on tehnyt työtä Soinissa nyt kolmen vuoden ajan ja paikka on koettu hyväksi; on tilaa missä rakentaa ja hyvätuulinen paikka. Oman tuulipuiston rakentuminen Soiniin odottaa valitusten käsittelyä.

Työtä ja verotuloja

Soiniin kaavaillaan yhteensä noin 30-40 tuulivoimalaa, ehkä jopa enemmän. Näiden voimaloiden työllistävä vaikutus on merkittävä, yksin rakennusvaiheessa mutta myös sen jälkeen.

Soinin kunnan tavoitteena on ollut, että rakennustöissä käytettäisiin mahdollisimman paljon paikallisia yrityksiä ja sama tavoite oli myös paikalla olleilla yhtiöillä, sillä paikallinen työvoima on myös kokonaistaloudellisesti järkevintä.

Rakentamisen jälkeen tuulivoimalat tarvitsevat jatkuvaa huoltoa ja mikäli alueelle syntyy kaavailtu merkittävä keskittymä, se tarkoittaa paikallisesti vakinaista työtä 5-6 henkilölle.

– Teiden tekeminen, alueiden talvikunnossapito, rakentaminen, nämä kaikki vaativat tekijöitä, muistuttaa Soinin kunnanjohtaja Stefan Sundberg.

Sundberg toivookin, että paikalliset yrittäjät olisivat nyt aktiivisia ja miettisivät, onko heillä jotain palveluja joita tarjota tuulivoimayhtiöille. Sen ei tarvitse olla rakentamiseen liittyvää, vaan tarvitaan myös monia ylläpitotöitä lumitöistä alkaen.

Tuulivoimarakentamisen myötä myös monet tukipalvelut majoituksesta ravitsemukseen saavat uutta kysyntää.

– Kunnalta löytyy kaikkien yhtiöiden yhteystiedot, kannattaa olla asialla jos haluaa hankkeisiin mukaan, Sundberg kannustaa.

Työpaikojen lisäksi tuulivoima toisi Soinin kunnalle myös merkittäviä verotuloja. Kolmantena asiana Sundberg nimeää mahdollisuuden olla mukana tuottamassa uusiutuvaa energiaa.

Tuula Jokiaho