Vuoden yrittäjä Soinissa: Hautaustoimistossa tarvitaan ihmistuntemusta

Mainos[adrotate banner="3"]

Vuoden soinilaiseksi yrittäjäksi on valittu Koiviston Kukka ja Hautaustoimisto. Valinta julkistettiin Kuusiokuntien yrittäjäjärjestöjen yhteisessä pikkujoulussa Mesikämmenessä tänään lauantaina.

Koiviston Kukka ja Hautaustoimisto on tarjonnut ammattitaitoista palvelua jo vuodesta 1961 lähtien. Yritys alkoi Aaro ja Irene Koiviston arkkujen myynnillä lähikuntien alueella.

MAINOS

Vuonna 1997 yritys siirtyi Koivistojen lapsenlapselle Jaanalle ja hänen puolisolleen Timo Hyvösaholle.

– Kovin paljon yhteyttä alalle meillä ei ollut. Toki olin apuna aina välillä mummolle ja vaarille kukkapuolella ja kaiverruksissa. Lähdin kuitenkin opiskelemaan maanmittausteknikoksi ja työskentelinkin alalla jonkin aikaa, muistelee Jaana.

Opiskelujen hyötynä Jaana pitää tekstaustaitoa, jota tarvitaan seppeleiden ja kaiverrusten tekemisessä.

Timo opiskeli metsätalousteknikoksi ja työskenteli Paltamolla, kun mahdollisuus yrityksen jatkamiseen tuli.

– Kun työtä ei oikein omilla aloilla silloin ollut, päätettiin yrityksen pyörittämiseen lähteä. Itselläni ainoa yhteys alalle oli, että pappani toimi kellojen soittajana aikanaan Ähtärissä, naurahtaa Timo Hyvösaho.

Tuntumaa alalle opeteltiin vuonna 2003 edesmenneen Aaro Koiviston asiantuntevien neuvojen kautta.

Hautajaiset työllistävät eniten

Koiviston Kukka ja Hautaustoimisto on monen palvelun yritys. Hautajaiset työllistävät yritystä eniten.

– Hautajaisten yhteyteen kuuluu monenlaisia palveluita. Työtehtävät meillä kertautuvat hautajaisten myötä. Ruumiskuljetuksen jälkeen hautajaisjärjestelyissä tarvitaan arkkumyynnin lisäksi kukkia, kimppujen sidontaa ja hautojen hoitoa. Yrityksen kautta saa myös hautakivet ja kaiverrukset.

Seurakunnan puolesta ei enää hoideta hautausmaan hoitohautoja, vaan se on antanut tehtävän Koiviston Kukka ja Hautaustoimistolle. Hoitohautojen määrä on tällä hetkellä 200-300.

– Paljon omaisia asuu kauempana, mutta lisääntynyt on myös käytäntö, että paikkakunnallakin asuvat antavat hautojen kukka- ja kasteluhoidot yrityksen hoidettavaksi, kertoo Timo Hyvösaho.

Pankin lopetettua adressien kirjoittamisen, toiminta siirtyi Hyvösahojen yritykseen.

Alan muutoksia

Hyvösahojen liikkeessä on myytävänä leikko- ja ruukkukukkia sekä viherkasveja. Esillä on myös runsas valikoima kesäaikaan kesäkukkia ja amppeleita.
Yritys tekee myös erilaisia sidontoja, kuten kukkalaitteet, hääkimput, ristiäiskoristeet ja seppeleet. Kukkien kuljetuspalvelukin onnistuu.

– Kukkapuolella on tilanne muuttunut siten, että marketit myyvät entistä enemmän kukkia. Meillä on sopimus paikallisen marketin kanssa ja se on meille hyvä asia. Kun ostamme paljon, kierto kukissa kulkee riittävän nopeasti, kertovat Hyvösahot.

Palvelu ihmisläheistä

Kukka ja Hautaustoimistossa työskentely on enemmän henkistä kuin fyysistä. Ihmisten kanssa työskentely vaatii ihmistuntemusta.

– Kun ollaan usein tekemisissä kuoleman kanssa, ollaan herkkien tunteiden äärellä. Tavoitteenamme on antaa mahdollisimman hyvää palvelua asiakkaille. Positiivinen palaute onkin auttanut jaksamaan vuodesta toiseen alalla, kertoo yrittäjäpari.

Vuoden yrittäjiä on kuolema myös koskettanut. Läheisiä ihmisiä on saateltu hautaan.

– Kun kuolema koskettaa omaa elämää läheltä, ymmärtää vieraankin tunteen paremmin.

– Yritetäänkö kuolemaa sitten jotenkin piilottaa? Vainajan näkeminen viimeisen kerran arkussa ennen hautausta on monelle viimeinen mahdollisuus kohtaamiseen. Lasten kohdalla se on usein hankalaa. Jos lapsella on oma tahto, niin se kannattaa. Moni on ollut jälkeenpäin tyytyväinen, kun on katsonut omaista tapulissa viimeisen kerran, kertoo Timo Hyvösaho.

Hautajaisperinteet ovat jonkin verran muuttuneet vuosikymmenten aikana.

– Kun vainajaa saatetaan kotikirkkoon, ennen käytiin usein kotona viimeisellä matkalla. Nykyään vähemmän käydään kotona, mutta saatetaan pysähtyä kodin kohdalla. Myös hautajaisvieraiden määrä on vähentynyt. Ennen oli tavallista, että hautajaisissa oli 150 vierasta. Nykyään hautajaiset tuolla väkimäärällä on suuret hautajaiset, kertovat Jaana ja Timo Hyvösaho.

Väestöpohja pienehkö

Pienellä paikkakunnalla yrityksen monipuolisuus on avainasia.

– Kun joku yritys paikkakunnalla on lopettamassa, olisi väen herättävä, että palvelut paikkakunnalla säilyisivät. Meidän liikkeessä paikkakuntauskollisuus on tosi hyvää ja paljon käy asiakkaita muualtakin, kertovat Hyvösahot.

Yrityksen kiireisintä aikaa on äitienpäivän ja juhannuksen välinen aika. Talviaikana yritys Karstulantiellä on auki maanantaista perjantaihin kello 8-18 ja lauantaisin kello 8-16. Sunnuntait pidetään kiinni, mutta etukäteen sopimalla palvelua pyritään järjestämään.

Jaana ja Timo Hyvösaho pyrkivät vähäisellä vapaa-ajalla irtautumaan työstään lenkkeilemällä, lukemalla ja moottoripyöräilemällä.

Rami Puro

Edellinen artikkeliLetec-Motors Lehtimäen Vuoden yrittäjä
Seuraava artikkeliIsät listasivat parhaat asiat vanhemmuudessa