-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Mitä teidän kylällä tapahtuu vuonna 2017?

Suomen itsenäisyyttä juhlistetaan koko ensi vuoden ajan. Aisapari tarjoaa kylille ja kaikille alueella toimiville yhdistyksille tukea juhlavuoden tempausten järjestämiseen. Muistakaa hakea pikkoloavustusta marraskuun aikana! Lisäohjeita löytyy Aisaparin kotisivuilta ja henkilökunnalta.

Tapahtuman ei tarvitse olla juhla, se voi olla mikä tahansa yleisöä houkuttava ja koukuttava tempaus, muistuttaa kehittämissuunnittelija Eeva Arpala.

MAINOS

– Se voi olla vaikka sadan kanootin soutukilpailut, entisten ja nykyisten kyläläisten kokoontumisajot, lastenrieha, teatteria, musiikkia, taidetta tai mitä vain kylien ja yhdistysten ideamyllyissä syntyykään! Nyt on hyvä tilaisuus synnyttää uusia perinteitä kylien tapahtumiin.

Pääasia on, että juhlavuoden kantava teema ”Yhdessä” toteutuu ja tapahtumassa muistetaan jotenkin Suomen ja oman kylän menneisyyttä, kuvataan nykyaikaa tai katsotaan tulevaisuuteen.

Tapahtuman tai tempauksen järjestelyistä aiheutuvien kustannusten budjetti voi olla 500 eurosta ja 10 000 euroon ja tukea saa 80 prosenttia. Kuluja voi aiheutua esimerkiksi tilojen, tapahtumatelttojen tai muiden laitteistojen vuokrasta, esiintyjäpalkkioista tai markkinoinnista.

Tarjoilukuluja ei saa laskea budjettiin mukaan. Jos tapahtumassa on tarjoilua, se tulee kustantaa muuten tai pistää vaikka puffetti pystyyn! Pääsymaksua ei saa teemahankkeella rahoitetuissa tilaisuuksissa periä.

Avustuksen haku tapahtuu paperilomakkeella marraskuun aikana. Lomakkeita löytyy Aisaparin kotisivulta ja henkilöstöltä. Katso lisäohjeet aisapari.net/leader-rahoitus/juhlavuosi2017teemahanke.

Avoimet kylät 10.6.

Oman kylän tapahtuman voi ajoittaa myös valtakunnalliseen teemapäivään kesäkuussa; Suomen kylätoiminta ry:n tavoitteena on viettää avoimia ovia 800 kylässä ympäri Suomea kesäkuun 10. päivänä.

Avoimet Kylät luo ajallisen perspektiivin siihen, miten suomalainen maaseutu on muuttunut itsenäisyytemme aikana romanttisesta agraari-Suomesta nykypäivän maaseuduksi, jossa ammattien ja elinkeinojen kirjo on monipuolistunut ja muuttunut.

Samalla ihmisten yhteisöllisyys on säilynyt ja ainutlaatuinen talkooperinne elää yhdistyksissä uudella tavalla yhteiseksi hyväksi.

Kaikilla halukkailla on tilaisuus tutustua suomalaisten kylien elämään, asukkaisiin, yhteisöihin, elinkeinoihin ja paikalliskulttuuriin mitä moninaisimmin tavoin.

Ennakkoviestien mukaan luvassa on mm. aarrejahtia, karnevaaleja, hassunkurisia urheilukilpailuja, Kissanpäiviä ja tuunattava humppabussi. Osassa kyliä vierailijat pääsevät tutustumaan myös asukkaiden koteihin. Mitä teidän kylällä tapahtuu?

Avoimetkylat.fi-sivuille kootaan kartalle osallistuvat kylät ja tapahtumat, samoin alueiden yhteyshenkilöiden eli maakunnallisten ja seudullisten kyläasiamiesten yhteystiedot. Ellei oma kyläsi ole vielä mukana, ole iloinen ilmiantaja!

Aisapari on kehittämisyhdistys, jonka toimialueeseen kuuluvat Alajärvi, Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi, Lapua ja Vimpeli.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät