-9.1 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Anita Koo – tunnelmallinen navettakauppa Evijärvellä

Anita Kultalahti, tutummin Anita Koo, pitää Evijärvellä tunnelmallista navettakauppaa ja on kiitollinen asiakkaista, joita tulee ympäri Suomen ja jopa ulkomailta.

Navettapuodin ovi kutsuu astumaan sisään.
Navettapuodin ovi kutsuu astumaan sisään.

Viime kesänä 44 bussiautollista vieraili Anita Koon navetassa. Joulua on laitettu pienesti esille jo lokakuun puolella, mutta nyt navettapuoti on täydessä iskussa sesonkiin.

MAINOS

Yrittäjä kertoo, että sisustusalan yrittämiseen tarvitaan tietynlaista jämäkkyyttä ja voimakasta tahtoa. Pitää uskaltaa olla erilainen.

– Jäin virkavapaalle työstäni 21 vuotta sitten ja miehen mukana muutin tänne Evijärvelle. Huomasin että täällä on lukuisia käsityön taitajia. Niinpä otin TE-keskukseen yhteyttä ja kerroin mitä täällä tehdään ja osataan.

– Tästä käynnistyi kolmivuotinen hanke, jolla navettakauppa lähti pyörimään. Nimi yritykselle tuli ihmisten suusta. Ensin oli nimi, sitten tuli yritys, Anita Kultalahti naurahtaa.

Navettapuoti on viritettynä tulevaan jouluun.
Navettapuoti on viritettynä tulevaan jouluun.

– Järjestän myös kursseja. Eräälle kranssikurssille tuli uusi-seelantilainen, venäläinen, sveitsiläinen ja kaksi suomalaista.

Niin vaan opittiin Anitan pajassa tekemään kranssit.

  • Jonkin verran järjestän häitä ja juhlia. Yhdessä ratkotaan asiakkaan sisustuspulmia. Kauniit lahjapaketit ovat myös se juttu, johon panostan, Anita kertoo.

Materiaalit ja tavarat navettakauppaan tulevat pääsääntöisesti Tanskasta, Ruotsista ja jonkin verran Hollannista. Anita laskee, että hän on 20 vuotta kiertänyt Tukholman messuilla hakemassa ideoita.

Tanja Kyrönlahti

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät