Kyyjärven turvapaikanhakijat on nähty voimavarana pienelle kunnalle Eero Ylitalo kertoo.

Kyyjärvelle Sadankomitean rauhanpalkinto

Rauhanjärjestö Sadankomitean rauhanpalkinto luovutettiin tänä vuonna Kyyjärven kunnalle tunnustuksena kunnan ja kuntalaisten hyvästä asennemuutoksesta.

Kuntalaisten suhtautuminen turvapaikanhakijoihin on vuoden aikana muuttunut vastaanottokeskuksen vastustamisesta turvapaikanhakijoiden näkemiseen kunnan voimavarana.

Rauhanjärjestö Sadankomitean palkintona on keraamikkotaiteilija Miia Kallion teos Rauhanlaiva. Rauhanlaivassa on sinivalkoinen kukkakoristelu, joka kuvastaa suvaitsevaa rauhan Suomea.

Sadankomitean rauhanpalkinto on vuodesta 1978 lähtien annettu kymmenille henkilöille, järjestöille tai kampanjoille tunnustukseksi rauhantyöstä.
Julkisyhteisölle palkinto on tähän mennessä myönnetty vain kerran.

Tänä vuonna Sadankomitea palkitsee toisen kerran julkisyhteisön, Kyyjärven kunnan ja kuntalaiset heidän ponnisteluistaan vastaanottokeskuksen säilyttämisen puolesta sekä ennen kaikkea siitä, että Kyyjärvellä turvapaikanhakijat on nähty voimavarana pienelle kunnalle, ei rasitteena tai uhkana.

Palkinto luovutettiin Sadankomitean itsenäisyyspäivän matineassa Helsingin Pasilassa Rauhanasemalla tiistaina 6.12. Palkinnon vastaanotti Kyyjärven kunnanjohtaja Eero Ylitalo. Palkinnon luovutti Sadankomitean puheenjohtaja Timo Mielonen itsenäisyyspäivän puheensa yhteydessä.

– Asenne, ilmapiiri, muutos ja rohkeus ottaa vieraita vastaan on ollut avainasemassa. On tehty kovasti töitä asioiden eteen. Kun jotain on päätetty, sitä päätöstä kunnioitetaan ja sen mukaan eletään kunnanjohtaja Eero Ylitalo kertaa.

Kansalaisjuhla ”torilla tavataan” on suunnitteilla kaikille kuntalaisille tammikuussa 2017 kotikylän puistoon. Itse palkinto sijoitetaan kauppakeskus Palettiin ja Amor – kahviossa sijaitsevaan lasivitriiniin kunniapaikalle, jossa sitä voi käydä katsomassa.

Tanja Kyrönlahti