-6.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Alajärven keskustasta löytyy asunnonostajalle vaihtoehtoja myös uudiskohteissa

Asumisoikeusyhdistyksen yhdessä Lakea Oy:n kanssa suunnittelema kerrostalohanke ei toteudu Alajärvelle, sillä Lakea on vetäytynyt hankkeesta.

Lakea Oy:n rakennuttajapäällikkö Ari Myllyniemi kertoo, että suunniteltuun kerrostaloon ei saatu tarvittavaa määrää ennakkovarauksia, vaan varausaste jäi aivan liian alhaiseksi, noin 25 prosenttiin.

MAINOS

Tästä syystä Lakea on vetäytynyt hankkeesta niin mielellään kuin yritys olisikin talon Alajärvelle rakentanut.

Asumisoikeusyhdistyksellä on hankkeen eteenpäinviemiseksi kuitenkin muita suunnitelmia. Tammikuussa on tarkoitus aloittaa vauhdilla huoneistojen varauskampanja alajärveläisen rakennusliikkeen johdolla.

Asuntoja löytyy

Alajärven keskustasta löytyy uutta asunto-osaketta sitä kaipaavalle. Järviseudun OP-Kiinteistökeskuksen toimiston esimies Erkki Kuoppala kertoo, että uudiskohteita Alajärveltä löytyy ja heidän kauttaan Alajärvellä on tänä vuonna ollut myynnissä 32 uutta asuntoa. Uutta kotia kaipaava pääsee tälläkin hetkellä muuttamaan vaikka heti.

– Asunto Oy Alajärven Riihipuistossa on vapaana kuusi kappaletta kesällä valmistuneita asuntoja, tarjolla on sekä kolmioita että kaksioita. Tämä hissillinen, nelikerroksinen kerrostalo on esteetön ja kaikki palvelut ovat lähellä, Kuoppala sanoo ja kertoo, että vapaita huoneistoja löytyy paitsi alakerrasta, myös toisesta ja kolmannesta kerroksesta.

Riihipuisto on Kuoppalan mukaan edullinen ja laadukas hissitalo, jonka rakentamisessa on huomioitu mm. mahdollisuus käyttää pyörätuolia.

Valmistumassa oleva kohde löytyy rivitalopuolelta, Asunto Oy Alajärven Rovasti, joka kohoaa parhaillaan vastapäätä Koulukeskusta. Neljän asunnon rivitalossa vapaana on vielä 47 ja 52,5 neliön kaksiot. Rivitalo on sijoitettu tontille niin, että kaikilla huoneistoilla on rauhallinen takapiha-alue. Jokaisella huoneistolla on myös oma autokatospaikka ja varasto.

Keväällä valmistuva Asunto Oy Alajärven Rovasti saa myöhemmin rinnalleen toisenkin rivitalon, Ruustinnan.

Tätä kohdetta rakentaa alajärveläinen Joka-Talo Oy Tuukka Antila ja se valmistuu huhtikuussa. Tarkoituksena on, että Rovastin viereen kohoaa toinenkin rivitalo, Ruustinna! Ruustinnan rakentaminen alkaa markkinatilanteen mukaan, mutta viimeistään ensi kesänä.

Joka-Talo Oy rakentaa pääasiassa Seinäjoella paritaloja ja omakotitaloja. Alajärvelle on tätä ennen rakennettu vain yksi paritalo. Nyt työn alla on Rovastin lisäksi myös hoivakoti Kauhavalla. Kohteet rakennetaan elementeistä, jotka tehdään sisätiloissa hallissa Alajärvellä.

Lähemmäs palveluja

Erkki Kuoppala toteaa, että vuosi 2016 on ollut Alajärvellä vilkas rakentamisen vuosi ja toivottavasti tilanne jatkuu näin lähivuosinakin. Tyypillinen osakehuoneiston ostaja on nykyisin sivukylältä muuttava vanhempi pariskunta, joka haluaa lähemmäs palveluja.

Vastaavasti nuoremmat haluavat kauemmaksi keskustasta, saadakseen tilaa harrastuksille ja esimerkiksi lemmikkieläinten pidolle.

Osa uusista huoneistoista menee aina myös sijoittajille, osa myös sellaisille joiden ajatuksena on aluksi vuokrata asuntoa ja muuttaa siihen myöhemmin itse.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät