-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Tanssia jäällä? – varaudu liukkaisiin keleihin

Vaikka talven ensiliukkaat ovat jo menneet, liukkaita talvipäiviä on todennäköisesti vielä edessä. Talvijalankulun turvallisuuskampanja Pysy pystyssä muistuttaa, että liukkaisiin voi varautua myös ennakkoon, esimerkiksi treenaamalla lihaskuntoa ja valitsemalla pitävät jalkineet.

Kuusi kymmenestä suomalaisesta kertoo varautuvansa liukkaisiin keleihin varaamalla matkaan aikaa ja kiinnittämällä huomiota kenkien valintaan. Viidesosa harjoittaa tasapainoa. Hieman tätä harvempi kiinnittää liukuesteet. Ainoastaan noin joka kymmenes vastanneista ei varaudu liukkaisiin keleihin mitenkään.

MAINOS

– Liukkaiden kelien ei tarvitse antaa yllättää. Pienillä muutoksilla voi saada varsin isot vaikutukset aikaan. Lihaskuntoa ja tasapainokykyä, erityisesti alaraajojen lihaskuntoa, harjoittava liikunta auttaa ehkäisemään liukastumisia ja niistä johtuvia kaatumisia, vinkkaa erityisasiantuntija Kaarina Tamminiemi SOSTE ry:stä.

Tanssiharrastuksesta hyötyä tasapainon kehittämiseen

Tasapainoa voi harjoittaa tekemällä säännöllisesti erilaisia lihasvoimaa ja liikkuvuutta parantavia liikkeitä vaikka kotosalla. Hyvän terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen edesauttaa liukastumisista ja niiden mahdollisista seurauksista selviytymiseen.

Yksinkertainen harjoitus on yhdellä jalalla seisominen tai varpaille nousu, mikä onnistuu esimerkiksi TV:tä katsoessa. Tasapainoa kannattaa harjoituttaa säännöllisesti – myös silloin, kun se on vielä varsin hyvä. Hyviä lajeja ovat muun muassa pallopelit, hiihto tai tanssi.

– Tanssia voi harrastaa yksin, kaksin tai porukalla. Tanssiminen harjoittaa tasapainoa, askelten ottamista, suunnan vaihtamista ja rytmissä pysymistä, jotka edesauttavat hyvän tasapainon säilyttämistä ja kehittämistä, Tamminiemi luettelee.

Talvijalankulun turvallisuuskampanja Pysy pystyssä herättelee aamuliikenteessä
Pysy pystyssä -kampanja käynnistyy vuoden alussa. Liukkaiden ennakoinnista muistutellaan tammikuun ensimmäisestä viikosta alkaen joukkoliikennevälineissä ja sosiaalisessa mediassa tunnisteella #pysypystyssä.

Pysy pystyssä -kampanja edistää talvijalankulun turvallisuutta.

Kampanjassa mukana ovat:
Aivovammaliitto, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Finanssialan Keskusliitto, Helsingin kaupunki, Ilmatieteen laitos, Liikenneturva, LähiTapiola, Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK, Nikander ja Wiinikka Oy, Partioaitta, Sarva-nastakengät, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Kuntaliitto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Suomen Punainen Risti, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, Taitavat Suutarit ry, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät