Järvi-Pohjanmaan maaseututoimenjohtaja Jukka Kuoppala muistuttaa, että pääosa vuoden 2016 viljelijätuista on maksettu, joten nyt viimeistään on aika tehdä vuodesta yhteenveto.

Viljelijätuet toivat vuodenvaihteeseen monenlaisia tehtäviä

– Pääosa vuoden 2016 viljelijätuista on maksettu, joten nyt viimeistään on aika tehdä viime vuodesta yhteenveto, muistuttaa Järvi-Pohjanmaan maaseututoimenjohtaja Jukka Kuoppala. – Taloudellisen tilanteen ja liiketoiminnan ohella kannattaa tarkistaa, onko vuoden viljelijätukien ehtona olevat paperityöt tehty.

Järvi-Pohjanmaan alueella on noin 600 tukea saavaa maatilaa. Niistä noin 400 on Alajärvellä, sata Vimpelissä ja sata Soinissa. Tukia alueen maatiloille maksettiin tänä vuonna noin 11,5 miljoonaa euroa ja keskimäärin tiloille tuen osuus tuloista on noin puolet. – Joillakin tiloilla tuki on sata prosenttia tuloista, joillain taas selvästi vähemmän.

Tuet ovat kuitenkin useimmille merkittävä osa tulonmuodostusta, joten niiden vaatimiin tehtäviin kannattaa aikaa panostaa.

Vuoden vaihtuessa tulee tehdä mm. uudet lyhemmän ja pitemmän aikavälin suunnitelmat paperille. – Pelto- ja kokotilavalvontojen perusteella vaadittavat paperityöt ovat edelleen hieman puutteellisia. Useimmiten puutteita on havaittu viljelysuunnitelmissa ja lohkokirjapidossa.

Kuoppala muistuttaa, että samalla kannattaa tarkistaa viljavuustutkimuksen ja kasvinsuojeluruiskun testauksen voimassaolo sekä se, että ruiskuttajatutkinto on suoritettu.

– Lohkokortti on tärkeä paperi ja sen täyttämiseen kannatta panostaa. Lohkokortista pitää löytyä lohkon tunnus ja pinta-ala, sen jälkeen viljelytoimenpiteet; lohkon muokkauspäivä ja -tapa, kylvö- tai istutuspäivä, kasvilaji ja siemen- tai taimimäärä, lannoituspäivä tai -päivät, väkilannoitteiden ja orgaanisten lannoitteiden lajit ja määrät sekä fosforin ja typen määrä.

Tarvittaessa lohkokorttiin tehdään merkintä fosforintasauksen alkamisesta ja tasausvuodesta. Kasvinsuojelutoimenpiteistä pitää olla peruste, eli havaitut rikkakasvit, taudit ja tuholaiset, lisäksi kirjataan kasvinsuojeluaineen täydellinen nimi, käyttömäärä, ajankohta ja käyttökohde.

Myös sadonkorjuutapa ilmoitetaan, onko kyseessä puinti, niitto tai vaikkapa laidunnus, sekä näiden päivämäärä ja saatu satotaso.

Lopuksi tulee huomioida ja merkitä lohkokohtaisten toimenpiteiden sekä ympäristösopimusten edellyttämät asiat.

– Samalla kannattaa tarkistaa Vipu-palvelun karttaohjelmasta lohkojen rajat sekä pintaalat. Tarkista myös vuokrauksen kohteena olevien lohkojen pinta-alat, sillä nekin ovat saattaneet muuttua. Järvi-Pohjanmaan alue on ilmakuvattu vuoden 2016 aikana. Uudet ilmakuvat ovat käytössä.

Seuraavaksi maatalousyrittäjän tulee tarkistaa vuokralohkojen tilanne, eli ovatko vuokrasopimukset ja tukioikeuksien siirrot ajan tasalla. Useimmiten vuokrasopimukset päättyvät vuodenvaihteeseen, joten niiden uusiminen on nyt ajankohtaista ja erittäin suositeltavaa. Näin vältetään kevään hakemusruuhkaa. Vuokrasopimuksen uusimisen yhteydessä kannattaa päivittää vuokranantajan tiedot, jos niissä on tapahtunut muutoksia.

Ympäristökorvauksen verkkotentti

Ympäristökorvauksen ravinteiden tasapainoinen käyttö -toimenpiteen ehtona oleva koulutusvaatimus tai suoritettu verkkotentti tulee suorittaa viimeistään 30.4.2017.

Verkkotentin voi suorittaa Vipu-palvelussa. Sen voi suorittaa ympäristökorvaukseen sitoutunut viljelijä tai tilanhoidosta vastaava henkilö. Tentissä on monivalintakysymyksiä 25 kappaletta. Tentin läpäisee vastaamalla oikein 15 kysymykseen. Tentin yrityskertoja ei ole rajattu.

– Saamasi pistemäärä selviää tentin lopussa yhteenvetosivulta. Yhteenveto kannattaa tulostaa heti ja
säilyttää se muiden ympäristökorvauksen asiakirjojen kanssa. Tee tentti yhteen menoon, niin varmistat tentin toimivuuden.

– Jos tentin tekeminen tuntuu vaikealta tai ei onnistu kotona, ota yhteyttä maaseututoimeen, Kuoppala kehottaa. – Maaseututoimi neuvoo ja opastaa tentin suorittamisessa.

Tentin vaihtoehtona oleva koulutuspäivä järjestetään 5.4. Seinäjoella Törnävä-salissa. – Tämä on Etelä-Pohjanmaan alueen ”keräilyerä”, joten varaa koulutuspäivä kalenteriisi,
jos et verkkotenttiä suorita.

Eläinten hyvinvointikorvauksen sitoumus muuttuu yksivuotiseksi ja korvausta haetaan
heti tammikuun loppuun mennessä. Uudet sitoumusehdot julkaistaan vuodenvaihteessa mavi.fi-sivustolla.

Tuula Jokiaho