-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Hoiskoon kaavaillaan alueellista puuverkostoa

HOISKO on aloittanut hankkeen CLT:n arvoketjun selvittämiseen ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien kartoittamiseen. Perimmäisenä tavoitteena on muodostaa CLT -levyjen valmistuksen ympärille La Alucenteriä vastaava alueellinen puuverkosto.

CLT tarkoittaa ristiinliimattua puuta ja HOISKO aloittaa sen tuotannon näinä päivinä. Vastaavaa, saman mittaluokan tuotantolaitosta Suomessa ei ennestään ole, vaan levyä tuodaan Suomeen mm. Itävallasta.

MAINOS

– Hanke tarjoaa alueen yrityksille ja yrittäjyyttä suunnitteleville mahdollisuuden löytää massiivipuun jalostuksesta uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja verkostoitua, sanoo hankkeen projektipäällikkö Maarit Liikala ja iloitsee siitä, että kiinnostusta aiheeseen vaikuttaisi todella olevan!

Yhteistyöhön haetaan toimijoita monelta eri osaamisalalta. Projektin rahoittaa Aisapari ja sen toteuttamisaika on tämän vuoden loppuun saakka.

Projektipäällikkö Maarit Liikala etsii CLT:n erilaisia jatkokäsittelijöitä ja massiivipuuta raaka-aineena käyttäviä yrittäjiä. Mitä kaikkea CLT:stä vikaan valmistaa?

CLT -levyllä voidaan rakentaa kokonaisia, terveellisiä ja turvallisia seiniä omakotitaloihin kuin sitä suurempiinkin kohteisiin. Tuotekehityksestä vastaava Jukka Peltokangas kertoo, että yrityksellä on kolme päätuotetta; massiivilevyt, suurelementit ja tilaelementit. Niistä tilaelementit ovat esimerkiksi valmiita huoneita kerrostaloihin tai vaikkapa kokonainen omakotitalo.

Hankkeen myötä etsitään nyt kumppaneita, jotka jatkojalostavat levyä muuksikin kuin seinäksi kiinteistöihin. – Tavoitteena on luoda eri osaamisista koostuva verkosto, joka luo arvoa paitsi asiakkaalle, myös verkoston kuuluville kumppaneille, Liikala kertoo.

Tavoitteena on uusien yhteistyökumppanien löytäminen tähän arvoketjuun sekä etsiä uusia käyttökohteita ja jatkojalostusta massiivipuulle. Samalla kartoitetaan asiakastarpeita ja hyödynnetään sitä verkoston liiketoiminnassa.
Lisäksi tavoitteina ovat teknologian yhdistäminen CLT:n ja yhteistyöverkoston luominen tutkimus- ja oppilaitosten kanssa.

Hankkeessa etsitäänkin CLT:n erilaisia jatkokäsittelijöitä, massiivipuuta raaka-aineenaan käyttäviä yrittäjiä jotka valmistavat vaikkapa piharakennuksia ja saunoja tai kokonaan joitain uusia käyttökohteita. Etsinnässä eivät olekaan vain rakennusalan toimijat, vaan mahdollisesti jotain ihan muuta?

Myös suunnittelu- ja arkkitehtipalvelut ovat tärkeässä asemassa CLT:n tulevaisuuden kannalta ja lisäksi etsitään teknologian osaajia, yritystoiminnan aloittamisesta kiinnostuneita henkilöitä, asumiseen ja rakentamiseen liittyviä palvelujen tuottajia ja komponenttien valmistajia.

Liikala kertoo, että mukaan pääsee ottamalla häneen yhteyttä ja osallistuminen on maksutonta. Lisäksi tietoa saa HOISKOn verkkosivuilta tai Facebookista, joissa julkaistaan etsintäkuulutuksia tarkennettujen osaamisten löytämiseksi.

HOISKO tulee näkymään myös Pytingissä ja Asumista ja Hyvinvointia -messuilla. – Järjestämme huhtikuussa meillä Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien yrittäjätreffit, joissa kuulee lisää asiasta, Liikala kertoo. – Tavoitteemme on aktiivinen ja vireä yrittäjien verkosto.

Tuotanto käynnistyy pian

HOISKO aloittaa CLT:n valmistuksen pikapuoliin. Tuotannon alkupää on nyt toimivaksi testattu ja loppupään asennuksen viimeistely alkoi alkuviikolla.

Maanantaina HOISKOn tehtaalla oli laitevalmistajan toteuttamaan käyttöönottokoulutusta vielä, ennenkuin tuotanto paukahtaa käyntiin.

Koko linjaston testaus alkaa pikapuoliin ja ensimmäiset elementit tehtaalta lähtevät hyväksyntätesteihin niin, että tuotteen kauppa voidaan käynnistää myös ulkomaille. Hyväksynnät kotimaan kauppaan ovat jo valmiina. Tulevaisuudessa vienti on kuitenkin tärkeässä asemassa yrityksen toimintaa.

Tuotanto tulee käynnistyttyään menemään suoraan asiakkaalle hänen tarpeisiinsa sopivana, varastotuotteita ei ainakaan alkuvaiheessa aleta valmistaa. Kiinnostus on ollut mittavaa jo nyt, vaikka myyntipuolella ei vielä edes ole tekijää, silti puhelimet pirisevät säännöllisesti.

HOISKO työllistää tällä hetkellä 13 henkilöä, joista seitsemän on konttorilla ja kuusi tuotannossa.

Vielä tässä vaiheessa HOISKO ei paljasta, mihin ensimmäinen oikea tilaus tehtaalta lähtee. Kohde on kuitenkin kotimaassa oleva, mittava kohde jossa tärkeällä sijalla ovat HOISKOn vaalimat periaatteet terveellisyydestä ja turvallisuudesta.

Jukka Peltokangas toteaakin, että kysyntää on ollut voimakkaasti juuri isoihin kohteisiin, mutta HOISKO haluaa muistuttaa, että CLT on loistava materiaali myös omakotirakentajille ja muihin pienempiin kohteisiin.

Kun tuotanto saadaan käyntiin, niin Peltokankaan mukaan seuraavan kerran uutta väkeä tuotantoon rekrytoidaan maalis-huhtikuulla. Tuolloin tuotannossa olevan henkilöstön määrä todennäköisesti tuplaantuu.

Kokonaisvahvuus tuotannossa tullee aikanaan olemaan noin 20 henkilöä.
Siitä, kun puu tulee tehtaaseen sisälle, menee noin tunti siihen, kun levy on valmista, Peltokangas kertoo.

– Levy voiolla isoimmillaan 3,5 metriä korkea ja 12 metriä pitkä, paksuutta voi olla 60 millistä aina 40 senttiin saakka.

Kapasiteetti on 40000 kuutiota vuodessa, mutta jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin vuoden 2018 loppupuolella toteutettavan laajennuksen myötä kapasiteetti nousee jo 70000 kuutioon.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät