-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kokoelma kätköistä – Pohjalaisen taiteilijaliiton taidekokoelma esittäytyy

Pohjalaisen taiteilijaliiton taidekokoelma on nähtävillä Nelimarkka-museossa 4.6. saakka.

Einari Uusikylä, Äiti ja lapsi, 1950, sekatekniikka pahville.

Näyttelyssä on esillä 72 teosta 59 eri taiteilijalta 1910-luvulta 2000-luvulle, eniten on 30-60 luvun teoksia. Vuoden 2010 jälkeen talletettu kaksi teosta, jotka ovat Hanna Kantokorven Pyhimyslegendoja (1995) ja Harri Äijälän Nimeämätön (1994). Kokoelman tuorein teos on Liisa Malkamon teos Bouganvilles VIII vuodelta 2004.

MAINOS

Näyttelyn on kuratoinut liiton varapuheenjohtaja Markku-Tapani Hakala yhdessä museon henkilökunnan kanssa.

Pohjalainen taiteilijaliitto perustettiin Helsingin taidehallissa 27.2.1943. Liitto syntyi Helsingissä asuvien pohjalaissyntyisten kuvataiteilijoiden ja taiteen ystävien toimesta, mutta yhdistyksen kotipaikaksi merkittiin Vaasa Eemu Myntin toivomuksesta.

Matti Annala, Tyttö läksyjen ääressä, valmistusvuosi tuntematon, öljy kankaalle.

Säännöt laati ensimmäinen puheenjohtaja Eero Nelimarkka. Liiton tehtävänä oli tehdä tunnetuksi pohjalaista kuvataidetta ja edistää taiteiden asemaa yleisesti järjestämällä näyttelyitä ja kursseja, välittämällä tietoa, sekä kartuttamalla omaa teoskokoelmaa.

Taidekokoelmaa ryhdyttiin kartuttamaan heti ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa syyskuussa 1943, jossa paikalla olivat taidemaalarit Eero Nelimarkka, Eemu Myntti, Kaarlo Lamminheimo, Tanu Manninen ja Einari Uusikylä sekä Helsingin Taidehallin intendentti, tohtori Bertel Hintze. Jokaisen taiteilijajäsenen tuli luovuttaa liitolle yksi teoksensa ”kertakaikkisena jäsenmaksuna”.

Johtokunnan piti hyväksyä lahjoitettavat teokset ja joitakin teoksia myös ostettiin kokoelmaan. Kokoelmaa täydennettiin vuoteen 1965 saakka, jonka jälkeen vuosikokouksessa 1982 päätettiin alustavasti ryhtyä uudelleen kartutuspuuhaan. Vuoden 1982 jälkeen kokoelmaan on tullut reilu kymmenen teosta lisää.

Taiteellisesti 85 teosta sisältävä kokoelma on mielenkiintoinen, sillä siinä on jäsenistön vanhemman polven ja myös vähemmän tunnettujen taiteilijoiden teoksia. Aiheiltaan kokoelma on moninainen, mutta muotokuvat ja maisemat ovat hyvin edustettuna.

Toivo Talvi, Maisun Miitri, 1932, etsaus.

Kokoelmassa näkyvät myös tavallisimmat taiteessa käytetyt tekniikat, pohjamateriaalit ja välineet. Kokoelman taiteilijoita ovat mm. Matti Annala, Oscar Bengts, Eva Bremer-Myntti, Yngve Bäck, Frans Hiivanainen, Iivari Honkola, Lea Ignatius, Einari Junttila, Kaarlo Lamminheimo, Aini Lähdesmäki, Tanu Manninen, Nandor Mikola, Arvi Mäenpää, Eero Nelimarkka, Oiva Polari, Tellervo Töyry, Einari Uusikylä, Pentti Uusikylä ja Veikko Vionoja.

Kokoelman vaiheet ovat moninaiset ja sen säilytys on ollut ongelmallista teosmäärän karttuessa ja toimitilojen puuttuessa. Kokoelma on ollut sijoitettuna eri tiloihin Vaasassa, Seinäjoella ja viimeksi Lapuan taidemuseoon.

Vuonna 2016 kokoelma deponoitiin Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseoon Nelimarkka-museoon, jossa sijaitsee myös Pohjalaisen taiteilijaliiton arkisto. Näyttelyssä on esillä myös arkistomateriaalia liiton vaiheista.

Frans Hiivanainen, Istuva nainen, 1910-luku, öljy kankaalle.

Aiemmin kokoelma tai sen osia on ollut esillä 40- ja 50 -luvuilla Vaasassa, Pohjanmaan museossa 1980, Seinäjoen taidehallissa 1985 ja Nelimarkka-museossa 1994. Nyt nähtävä laaja katsaus kokoelmaan on ensimmäinen aluetaidemuseossa.

Liiton näyttelytoiminta on muutenkin ollut aktiivista jo vuodesta 1945 lähtien ja jatkuu edelleen.

Vuonna 1943 perustettu Pohjalainen Taiteilijaliitto on yksi ensimmäisistä alueellisista taiteilijoiden ammattijärjestöistä. Liiton vaiheet moninaiset ja lakkauttamistakin harkittiin 50-luvulla.

Toiminta ja sen painopisteet ovat vaihdelleet, mutta perusajatus pohjalaisen taiteen tukemisesta ja esiinnostamisesta on säilynyt. Tällä hetkellä Pohjalaiseen taiteilijaliittoon kuuluu 111 taiteilijaa.

Tuula Jokiaho

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät