0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Alakylän koululla vietettiin talviriehaa

Alakylän koululla Alajärven Höykkylässä vietettiin naistenpäivänä koko kylän talviriehaa. Illan hämärtyessä tarkoituksena oli laittaa oppilaat ja vanhemmat vastakkain pelaamaan palloa sekä käydä pulkanvetokisa ja heittää saapasta. Pihalla laskettiin mäkeä ja luisteltiin, ja sisälle pääsi nauttimaan myynnissä olleista herkuista.

Sisällä vohvelikahvilassa paistettiin vohveleita viidellä raudalla, ja päälle sai hilloa ja kermavaahtoa. Ulkona puolestaan paistettiin makkaraa.

MAINOS

Saliin oli laitettu myyjäispöytä, joka oli katettu oppilaiden tuomilla leivonnaisilla. Myös arpajaisia oli monenlaisia. Luontoaiheiseen kyselyyn vastaamalla tai arvaamalla montako hernettä lasipurkissa on pääsi osalliseksi arvontaan. Arvontoihin oppilaat olivat tuoneet erilaisia palkintoja.

Tapahtuma oli Alakylän koulun, vanhempainyhdistyksen ja kyläyhdistyksen yhdessä järjestämä. Sillä kerättiin varoja sekä koulun 5. – 6. luokan oppilaiden kevään luokkaretkeen että muutoinkin varoja oppilaiden hyväksi.

Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Peltoniemi ja sihteeri Henna Kosunen kertovat, että vanhempainyhdistys toimii nyt vasta toista vuotta kun se ehti olla jo pitkään tauolla. Kymmenkunta aktiivista toimijaa ovat jo organisoineet myyjäiset, lastentapahtuman sekä talviriehan. Kun kylään syntyi vuoden aikana toistakymmentä lasta, järjestettiin vauvojen kokoontuminen.

Peltoniemi ja Kosunen tuumaavat, että vaikka ideat syntyvät usein pienemmällä porukalla, väkeä on saatu hyvin mukaan toimintaan. He kiittelevät aktiivisia vanhempia, jotka ovat ottaneet hyvin osaa myyjäisiin leipomalla. Vanhempainyhdistyksen jäsenet ovat auttaneet myyjäisiin kuljetuksessa sekä valvonnassa.

Myyjäispöydän herkkujen takana istuvat rahastamassa vitosluokkalaiset Inka Rajala ja Amanda Tuomela. Heidän tuleva luokkaretkensä suuntautuu Helsinkiin, jossa käydään ainakin Linnanmäellä, eduskuntatalolla, Fazerin tehtaalla, Korkeasaaressa ja luonnontieteellisessä museossa.

Inka kertoo itse leiponeensa myyjäisiin tiikerikakun, Amanda on puolestaan tuonut mummon tekemiä leipomuksia. Myyntipöydältä löytyy myös Alakylän koulun seinäkalenteri. Tytöt odottavatkin luokkaretkeä jo innokkaana. Tulossa onkin vielä kahdet myyjäiset kaupassa tälle keväälle pääsiäisen ja äitienpäivän alla, jotta toukokuussa lopulta päästään matkaan.

Jaana Koivukoski

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät