0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kasvihuoneilmiö Lappajärven jäällä?

Kymmenet ihmiset nauttivat kevätauringosta Lappajärven jäällä myös viime viikonloppuna. Hyytiälän pojatkin olivat menneet Kärnän eteläpäähän kuvaamaan jäälohkareita.

Siellä heidän silmiinsä sattui auringonlaskun valossa lepattava kasvihuone. He lähtivät talsimaan lähemmäs Karvalan rantaa nähdäkseen salaperäisen kasvihuoneen tarkemmin. Perille asti he eivät uskaltaneet mennä, koska havaitsivat eräästä vanhasta avannosta jään ohentuneen selvästi.

MAINOS

Kasvihuoneen käyttötarkoitus jäi Hyytiälän pojille hieman epäselväksi. Olisikohan ollut kalastuskäytössä vai muuten rannalta karannut kasvihuone? Lappajärven poikki menevässä vanhassa railossa se oli kiinni.

Puro varoittaa virtapaikoista

Lappajärven jäätilanteen asiantuntija Mikko Puro varoittaa, että virtapaikkojen sulamisvedet ovat paikoitellen heikentäneet jäätä. Varomaton kevätjäillä liikkuminen aiheuttaa helposti vähintään kylmän kylvyn.

– Esimerkiksi Kärnänsalmen sillan tienoilla pitää olla tarkkana, koska siellä on reikiä jäässä, Puro huomauttaa. Autolla liikkumista jäällä Puro ei nyt suosittele, mutta esimerkiksi varovaisille potkukelkalla liikkuville pilkkijöille kelit ovat ihanteelliset.

– Kokonaisuutena jäätilanne on vielä hyvä, kun suurimmaksi osaksi on puolimetristä vahvaa jäätä.

Mikko Puro on nähnyt Hyytiälän poikien kuvaaman kasvihuoneen jäällä Rekouskarin suunnalla. Kyseessä ei ole Karvalasta tai Kärnästä karannut kasvihuone.

– Se on ammattikalastaja Seppo Luoman käyttämä siirrettävä suoja, hän valottaa. Kalastajat siirtävät suojan verkkojatan päälle ja katsovat koneella verkot. Yhdessä verkkojadassa voi olla jopa neljä verkkoa peräkkäin.

Siis huoli pois, kasvihuoneilmiö ei ole saapunut Lappajärven jäälle, vaan uusi kalastusteknologia!

T. Tyynelä

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät