Järvi-Pohjanmaan Seinorit jumppaavat hymy huulilla!

Mainos[adrotate banner="3"]

Järvi-Pohjanmaan Seinorit eivät ole jääneet sohvan nurkkaan ikääntymään, vaan porukassa pidetään innolla huolta omasta fyysisestä ja henkisestä kunnosta osallistumalla yhteisiin jumppa- ja liikuntatuokioihin.

Jo kolmen talven ajan seniorit ovat kokoontuneet jumppaamaan ammattilaisen ohjauksessa Fit Factoryyn Alajärvellä.

MAINOS

Tuija Silver-Lagerin ohjaama Venytellen vetreäksi -jumppa on viikon kohokohta niin osallistujille kuin ohjaajallekin, sillä senioriporukka on tiivis, iloinen ryhmä, joka kuitenkin vanhenee. – Nyt on ollut kovasti huolta, että ryhmä saadaan jatkumaan myös tulevana syksynä. Toivommekin, että syksylle saadaan vielä uusia osanottajia mukaan, Tuija kannustaa.

Tämän talven osalta FitFactoryn jumpat on nyt jumpattu, mutta mikäli väkeä riittää, homma jatkuu taas syksyllä. Osallistujia on nyt ollut 10-15 kerralla ja mukaan voi tulla ihan kaiken kuntoiset seniorit.

– Lähtökohta on se, että mukaan voi tulla vaikka olisi istunut sitä ennen monta vuotta sohvalla, Tuija ja osallistujat kannustavat. Mukaan lähtevän ei siis tarvitse olla valmiiksi vetreässä huippukunnossa ja jos sitten tuntuu, että jotain kohtaa ei pysty tekemään, niin sitten huilaa sen aikaa. Kukaan ei tule moittimaan.

– Periaate on se, että sillä keholla jumpataan, johon on sinä aamuna satuttu heräämään.

Jumppatunneilla käydään läpi liikkuvuutta, lihaskuntoa ja tasapainoa, mutta merkittävin rooli on venyttelyllä. Osallistujat muistuttavat, että fyysisestä kunnosta ja jaksamisesta huolehditaan tunneilla myös sosiaalisen kanssakäymisen avulla.

Tuija vahvistaa, että aina porukkaa ei tahdo saada ulos pukuhuoneesta tunnin jälkeen, vaan sieltä kuuluu iloinen puheensorina pitkään tunnin päätyttyä.

Mukaan jumppaan pääsee ottamalla yhteyden Järvi-Pohjanmaan Senioreihin ja jos ei ole jäsen, liittymällä. Porukassa harrastetaan myös mm. keilausta, vesijumppaa ja kaikkea muutakin virkistystä.

Seniori-iässä liikkuminen on hyvin tärkeää, jos haluaa pysyä virkeänä viimeisiin vuosiinsa saakka. Liikkuvuuden säilyttäminen ja hyvä tasapaino ovat ensiarvoisentärkeitä asioita.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliValtetien 16 uusi linjaus ohjaa liikenteen Iiruulta Luoma-aholle
Seuraava artikkeliKylpyläelämää ja kuntoutusta ilmaiseksi ikääntyneille