-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Tee itsesi näkyväksi liikenteessä, motoristi

Moottoripyöräilijän on oman ja muiden turvallisuuden kannalta erotuttava hyvin liikenteessä. Liikenneturva muistuttaa, että motoristi voi itse lisätä näkyvyyttään tien päällä tekemällä oikeita ratkaisuja niin ajamisessa kuin varustehankinnoissakin.

Moottoripyörä on kapeana ja pienenä ajoneuvona huomattavasti vaikeampi havaita liikenteessä kuin henkilöauto. Motoristi voi kuitenkin itse omalla ajotyylillään vaikuttaa näkymiseensä liikenteessä.

MAINOS

– Motoristin näkyvyyteen vaikuttavat perinteiset oikeaan liikennekäyttäytymiseen kuuluvat asiat, kuten vilkkujen ja ajovalojen oikea käyttö sekä kunnon turvaväli, jolla välttää ajautumasta edellä ajavan katveeseen, luettelee Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.

Moottoripyöräilijän on myös ajettava tavalla, jota muut voivat ennakoida. Näin toimimalla ei yllätä muita tielläliikkujia.

– Prätkällä ei esimerkiksi ole oikeutta puikkelehtia jonossa. Samoin kannattaa välttää ajamasta liian lähellä tien oikeaa reunaa, jotta erottuu ympäristöstä paremmin. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tekijänä on nopeus: kun välttää kovia kiihdytyksiä ja noudattaa rajoituksia, on paremmin muiden ennakoitavissa, Savolainen kertaa.

Ajotyylin lisäksi myös varusteiden merkitystä kannattaa miettiä. Ajovarusteiden näkymisessä kypärän väri on tärkeimmässä roolissa. Valkoinen sekä kirkkaat värit erottuvat parhaiten. Myös heijastinliivin voi hyvin pukea ajoasun päälle.

Autoilijoiden huomioitava kaksipyöräisten paluu liikenteeseen

Autolla liikkuvien on otettava huomioon se, että motoristit tekevät paluun liikenteeseen. Vaatii valpasta mieltä huomata moottoripyörät talven jälkeen, kun kaksipyöräisiä ei ole näkynyt liikenteessä kuukausiin.

Sivutieltä tullessa kannattaa aloittaa päätien havainnointi jo ennen risteystä, mikäli mahdollista. Kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva.

– Mitä pienempi lähestyvä ajoneuvo on, sitä vaikeammaksi etäisyyden ja nopeuden arviointi muuttuu. Aivomme toimivat siten, että pääsääntöisesti yliarvioimme etäisyydet ja aliarvioimme nopeudet. Autoilijoiden on havainnoitava taustapeilejä säännöllisesti ja varmistettava, ettei motoristi ole jäänyt katveeseen tai muuten vain huomaamatta ennen kaistanvaihtoa, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

Yksittäisonnettomuuksien jälkeen yleisimmät moottoripyöräonnettomuustyypit ovat kolmion takaa motoristin eteen tuleva auto sekä vastaantulevan auton kääntyminen vasemmalle motoristin eteen.

– Onnettomuuksissa näkyy selkeästi autoilijan havaintovirhe. Risteyksessä kohtisuoraan lähestyvä moottoripyöräilijä voi jäädä rekisteröimättä, jos katse hakeekin auton kokoista menopeliä. Sivutieltä tullessa kannattaa mahdollisuuksien mukaan aloittaa päätien havainnointi jo ennen risteystä. Näin liikenteen huomaaminen ei jää vain yhden havainnointikohdan varaan, Vuoristo kannustaa.

Motoristin viisi vinkkiä näkyvyyteen:

Vältä kovia kiihdytyksiä ja aja nopeusrajoitusten mukaan.

Pidä riittävä turvaväli edellä ajavaan ja valitse ajolinjasi siten, ettet ajaudu liian lähelle tien oikeaa reunaa.

Anna muille mahdollisuus pitää sinua silmällä – älä puikkelehdi esimerkiksi jonoissa.

Vältä kokomustien varusteiden käyttöä, esimerkiksi valkoinen tai värikäs kypärä tekee näkyväksi.

Vältä kaukovalojen käyttöä päivällä, ne hankaloittavat moottoripyörän nopeuden ja etäisyyden arviointia.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät