-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Ankkurit avasi tappiolla

Alajärven Ankkureiden superpesismiehistö kärsi kauden avausottelussaan suoran 2-0 ( 5-1,2-0 ) vierastappion sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluvalle Kouvolan Pallonlyöjille.

Kouvolan voiton takuumiehiksi kohosivat kaksi kertaa kunnarin arvoisesti Ankkureiden kakkospuolen puhkaissut jokerietenijä Teemu Nurmio ( 9/10 ) sekä kolme juoksua ottelun kolmesta kotiutusyrityksestään lyönyt Matti Latvala ( 4/5 ).

MAINOS

Ankkureiden kohtaloksi ottelussa koitui heikko sisäpeli kärkilyöntien onnistusprosentin jäädessä vaatimattomaan 39 isäntien 57 vastaan.

Kouvola rakenteli myös kolmostilanteita selvästi Ankkureita paremmin ja vei kotiutusyritykset nimiinsä selvin 11-3 lukemin.

Ottelun ensimmäisen jakson kulminaatio nähtiin heti ensimmäisen vuoroparin alussa Teemu Nurmion puhkaistessa Ankkurien kakkospuolen kunnarin ja yhden tavallisen juoksun arvoisesti, jonka jälkeen Matti Latvala ehti lyödä isännät jo 3-0 johtoon ennen kuin Ankkureiden Aki Orava onnistui toisen aloittavalla lyömään kavennusjuoksun.

Valitettavasti tuo juoksu jäi Ankkureiden jakson ainoaksi ja Juha Korhonen ja Matti Latvala pääsivät viimeistelemään jakson loppunumerot neljännen alussa.

Teemu Nurmio koulutti Ankkureiden kakkospuolta myös toisen jakson aluksi lyömällä kunnarin tyhjään kenttään. Kun Matti Latvala löi heti perään tilanteeksi 2-0 oli jakson juoksut nähty.

Ankkureiden pelinjohtaja Matti Iivarinen oli pettynyt omiensa sisäpeliin, mutta oli suhteellisen tyytyväinen ulkopeliin kahdesta läpilyönnistä huolimatta.

– Kaaduimme heikkoon sisäpeliin. Ulkona Nurmion toisen jakson läpilyönti olisi ollut otettavissa, mutta muuten homma toimi kohtuullisesti, kiteytti Iivarinen.

Seuraavan ottelun Ankkurit pelaa ensi tiistaina kotikentällään Kitrolla Koskenkorvan Urheilijoita vastaan klo 18 alkaen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät