Kalmukian kansantansseissa on itämaisia vaikutteita.

Lappajärven Kiltin Mustan Kissan kotimaisemissa

Olipa kerran pikkuruinen kahvila Lappajärven Nississä. Sen nimi oli Kiltti Musta Kissa. Leivonnaisten, kahvin ja teen aromaattiset tuoksut leijuvat ilmassa, kun yrittäjät Julia Indzhieva ja Aleksander Sidorenko palvelivat hymyillen asiakkaita.

Päätin ottaa selvää heidän kotimaastaan Kalmukiasta. Niinpä lähdin pääsiäisenä omaan villehaapasalomaiseen matkaani ”Etelä-Venäjä 10 päivässä”.

Partamunkit ja bioanalyytikko-nunna

– Lappajärveltä on tänne tasan 2800 km ja minä olen ajanut sen neljässä päivässä, selvittää Aleksanderin isä matemaattisen tarkasti.


Mustan Kissan kotipihalla leikkivät kiltit serkukset Dima ja Max.

Olemme Kalmukian tasavallan pääkaupungissa Elistassa. Minulla on takanani kolmen vuorokauden matka junalla, lentokoneella ja viimeksi pikkubussilla. Pääsiäismaanantaina menen isäntäväkeni kanssa kirkkoon. Sen pihamaalla huivipäinen mummeli tulee vastaan.

– Kristus on ylösnoussut, sanoo mummeli ja muitta mutkitta mossauttaa pusun poskelleni. En laita vastaan, kohteliaisuussyistä.

Nousemme uuden ortodoksikirkon torniin ja soitamme kelloja monta kertaa, jotta kovakorvaisinkin kaupunkilainen kuulisi ilosanomasta.

Vanhan kirkon puolella on vuosisataisten riittien tunnelmaa, suitsukkeet savuavat, vakavailmeiset partamunkit messuavat tummissa kaavuissa. Saan pihalla kuulla, että näkemäni nunna on siviiliammatiltaan energiayhtiö Gazpromin bioanalyytikko.

Tulppaanifestivaalien piknik

– Ota tästä 2 grammaa, se on lääkettä (venäjäksi likarstva). Naapurin Valle kehottaa käheällä äänellään monta kertaa. Lopulta en laita vastaan, kohteliaisuussyistä.

Vallen vaimo kiirehtii ottamaan terveysmaljojen nostamisesta kuvan. Kuulen isäntäväeltä ajoissa, jotta pepsimaxin sekaan lorauttamani aine ei ollutkaan sitä tavanomaista kaupasta ostettavaa, vaan kotipolttoista.

Uhanalaiset villit tulppaanit kukkivat huhtikuussa laajoilla aroilla.

Venäläisten tapojen mukaisesti olemme saapuneet piknikille viidentoista hengen seurueena kolmella autolla. Niin on tehnyt 5000 muutakin ihmistä. Juhlapaikkana on laajalla tasangolla vuosittain järjestettävä Tulppaanifestivaali.

Kalmukialaista musiikkia ja kansantanssia esitetään seurueiden ympäröimällä lavalla. Uhanalaiset villit tulppaanit kukkivat tasangolla monin eri värein. Kun kävelen vähän kauemmaksi, niin kuulen kiurujen liverryksen taivaalta. Se muistuttaa minua Pohjanmaan kytöpeltojen keväästä, mutta en kaipaa sinne juuri nyt.

Lihansyöjänaisista oppia

Eräänä iltana tarjoan aterian kahdelle tutulle naiskansalaiselle, kohteliaisuussyistä tietenkin. Sama toistuu seuraavana päivänä.

– En ymmärrä vegaaneja, lihaa syövä vanhempi naiskansalainen sanoo ja hymyilee hekumallisesti.
Myös hänen pikkusisarensa syö autuaallisen näköisenä lammasta ja sikaa rasva suupielistä valuen. Ajattelen, että näistä minun turkulainen vegesiskoni saisi ottaa mallia.

– Saisit tulla Suomeen perustamaan saslikkiravintolan, naureskelen tarjoilijalle.

– En tule, siellä on liian kylmä (venäjäksi halotna), tarjoilija vastaa napakasti. Puolustelen, ettei ainakaan Turussa tule yleensä holotnaa.

Stalingradin raunioilla

Paluumatkalla pysähdyn pariksi päiväksi miljoonakaupunki Volgogradiin. Jos Elistan nähtävyyksiä olivat Euroopan suurin buddhalaistemppeli ja omalaatuinen shakkikaupunki, niin täällä käydään Stalingradin sotamuseossa ja Mamajevin kurgaanin patsaalla.

En voi olla ihmettelemättä jättimäistä 87 metriä korkeaa Äiti synnyinmaa-patsasta, joka on maailman suurin naista esittävä patsas. Sen juurelta on hieno näköala Volgan rannalle, jonne rakennetaan uutta jalkapallostadionia ensi vuoden Venäjän mm-kisoja varten.

Paluulennolla Moskovan kautta Aeroflotin kahvin maku on parantunut. Matkustajat saavat eväspussissa maukkaan voileivän ja tuoreen mandariinin. Lappajärvellä avataan uutta vaateliikettä vapun jälkeen entisen Kiltin Mustan Kissan tiloihin. Haikealta tuntuu, mutta sen pituinen se.

T.Tyynelä