-7.3 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Pattijoki piinasi Vetoa

Pattijoen Urheilijoiden ja Vimpelin Vedon kohtaaminen Rännärillä oli tuttuun tapaan värikäs.

Dramatiikkaa nähtiin jo ennen ottelun alkua, kun ottelun syötönvalvoja Ari Kiviniemi, joutui nenävervenvuodon takia jättäytymään ottelusta sivuun.

MAINOS

Hänen tilalleen siirretty kakkostuomari suoriutui kuitenkin tehtävistään ilman suurempia ongelmia.

Veto sai otteluun huonon lähdön lahjoittettuaan ensimmäisen jakson avausjuoksun harhaheitolla.

Vedon Janne Mäkelän lyötyä toisen vuoroparin tasoittavalla tasoitusjuoksun sai Pattijoki kolmannen alussa sisäpelinsä auki Jari Törmäsen lyötyä ensin kolmosrajaleikkurillaan isännät johtoon jonka jälkeen Eino Järvelä ja Ville Majava pistivät pallon väliin juoksun arvoisesti ja tilanteeksi 4-1.

Veto nousi kuitenkin juoksun päähän Janne Mäkelän ja Perttu Ruuskan kotiutuksilla, jonka jälkeen Teemu Isoketo, Sami Haapakoski, Olli Heikkala ja Henri Puputti varmistivat kotiutuksillaan jaksovoiton Vedolle.

Perttu Ruuskan kolmosrajan läpilyönnillä iskemä 4-3 kavennusjuoksu tuomittiin ensin laittomaksi, mutta tuomittiin lopulta kovien turpakäräjien jälkeen oikeaksi 3-tuomarin näkemyksen perusteella.

Pattijoki aloitti toisen jakson vahvasti ja meni tosien tasoittavalla 2-0 johtoon Tuukka Sarkkisen kunnarin ja yhden tavallisen juoksun tuoneella kakkospuolen läpilyönnillä.

Vedon voiton takuumiehiksi kohosivat kuitenkin neljännen alussa Janne Mäkelä ja ottelun voittojuoksun viimeisenä lyöjänä kakkospuolen pussarillaan lyönyt Perttu Ruuska.

Vedon pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki oli tyytyväinen vieraspisteisiin.

– Rännäri on jostain syystä ollut meille aina vaikea paikka pelata. Oltiin tänään huolimattomian sekä sisällä että ulkona. Noustiin hienosti molemmilla jaksoilla tappioasemasta, joka kertoo joukkueen taistelutahdosta.

– Neljästä ottelusta on nyt kasassa neljä voittoa, johon on oltava tyytyväinen, kiteytti Kivimäki.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät