1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

HOISKOn tehtaan avoimet ovet veti väkeä

Alajärvellä toimiva CLT-valmistaja HOISKO vietti avoimien ovien päivää helatorstaina. Yleisöä oli kiitettävästi tutustumassa paljon uteliaisuutta herättäneeseen tehtaaseen.

Vertti Saarela, Ville Takala, Oskari Halla-aho, Veikka Hautamäki, Olivia Niukkanen ja Pihla Joensuu istuttivat kuusentaimen HOISKOn pihaan yhdessä rehtori Antti Joensuun ja HOISKOn edustajan Markku Herralan kanssa.

HOISKOn markkinoinnista vastaava Hanna Ahopelto kertoo yrityksessä tiedetyn, että kiinnostusta ja uteliaisuutta tehtaan ympärillä on. Avoimia ovia oli kyseltykin, ja nyt ovet lopulta avattiin myös yleisölle.

MAINOS

Yleisö pääsi tutustumaan tuotantolinjaan yrityksen työntekijöiden johdolla. Ristiinlaminoitu massiivipuu eli CLT herätti ihastelua ja runsaasti kysymyksiä. Ihmisiä kiinnosti materiaalin käyttö erilaisissa rakentamisen ratkaisuissa.

Ahopelto kertoikin, että CLT:stä saa myös modernin näköistä, ja yhdistämällä siihen metallia ja lasia saadaan todella tyylikästä jälkeä aikaiseksi. Jos asuinalueella on kaavavaatimuksena kivitalo, materiaalin voi rapata.

Monia miellytti myös puu sellaisenaan; lovettu tai hiottu pinta antaa mahdollisuuden jättää materiaalin näkyviin sisäpintoihin. -Sen vuoksi arkkitehdit ovatkin innostuneet, kun tämän on niin kaunista, Ahopelto sanoo. CLT:tä on käytetty myös Helsingin Seurasaaressa sijaitsevan taideinstallaation materiaalina.

Ahopellon mukaan kauppa on lähtenyt käymään ja kysyntää on. Kilpailijoita on vähän. Vierailijat olivat nähneet myös niiden rakennuksia, ja HOISKOn rakennusmateriaali keräsikin eniten kiitosta. Yrityksellä on tällä hetkellä 15 työntekijää, mutta Ahopellon mukaan pyritään, että vuoden lopussa heitä olisi kymmenen enemmän.

Avoimien ovien yhteydessä julkistettiin myös kummikouluyhteistyö Hoiskon koulun kanssa. -Me halutaan opettaa oppilaille miten puuta vastuullisesti kasvatetaan, hoidetaan ja voidaan käyttää eteenpäin vastuullisella tavalla, Ahopelto kertoo yhteistyöstä.

Yritys tarjoaa oppilaille erilaisia mahdollisuuksia miten käyttää puuta opetuksessa sekä tutustua puuhun. -Samalla kasvatetaan paikallista puuidentiteettiä, mitä Alajärvellä ja Hoiskossa on aina tehty, Ahopelto sanoo ja samalla toivoo, että oppilaat saavat kipinän ja ehkä työllistyvät jatkossa alalle.

Koulun rehtori Antti Joensuu viittaa oppilaisiin ja sanoo siinä olevan tulevaisuuden insinöörejä ja työntekijöitä. Koululla on ollut pitkät perinteet jo Honkarakenteen kanssa. 3. luokkalaisten opettaja Anne Kantola kertoo koulun olevan valmis auttamaan yrityksen markkinoinnissa ja muussa missä yritys heitä tarvitsee. – Hoiskon koulussa on perinteisesti arvostettu yrittelijäisyyttä. Lisäksi jo opetussuunnitelmassakin yritteliäisyys on vahvana, Kantola kertoo.

Koulun väki oli pukeutunut huppareihin ja t-paitoihin, joita koristi koulun oppilaan suunnittelema logo HOISKOn logon lisäksi.

Kantola lupasi, että niihin pukeutuneina he tulevat näkymään varmasti. Lapset ovat olleet innokkaita yhteistyöstä, ja koulustakin vapaa helatorstai vietettiin mielellään yhteistyön merkeissä. Kantola kehuukin oppilaita yritteliäiksi, oma-aloitteisiksi ja vastuuntuntoisiksi, joiden kanssa on helppo lähteä tällaiseen mukaan.

HOISKO tarjosi koululaisille mahdollisuuden myydä pientä syötävää ja arpoja, ja näin kerätä koulun oppilaiden tarpeisiin varoja. Olivia Niukkanen kertoo, että oppilaskunta käyttää tuoton parhaimmalla katsomallaan tavalla toiveita kuunnellen.

Yhteistyöeleenä koululaiset istuttivat kuusentaimen HOISKOn pihaan. Kantola sanoo koulun arvostavan yrityksen ideologiaa, ekologisuutta ja kestävän kehityskaaren ajatusta. Taimen istutus toimiikin hienona symbolina koulun ja HOISKOn yhteistyölle.

Jaana Koivukoski

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät