Kajaanin vahva alku tyrmäsi Veikot

Mainos[adrotate banner="3"]

LaVe- Kajaani 0-2 (2-5,4-11)

Lappajärven Veikot menetti mahdollisuuden pisteisiin heti jaksojen alussa naisten Superpesiksen ottelussa Kajaanin Pallokerhoa vastaan.

MAINOS

Pelinjohtokaksikko Jukka-Pekka Tuomela ja Markku Lassila miettivät pelin jälkeen, että mistä kiikastaa, kun jaksojen alut ovat ulkopelissä niin vaikeat. Edellisessä Seinäjoki- pelissä, kuten tässäkin, pisteet oli jaettu heti kättelyssä. Onko lataus ja jännitys vielä liian kovaa.

Veikot sai kuitenkin loistoalun, kun Karoliina Luoma-aho kipaisi harhaheiton saattelemana kotipesään. Kajaani kuittasi tasoittavallaan neljällä juoksulla kotijoukkueen haparoidessa täysin otettavienkin lyöntien kanssa.

Pallokerhon tyrmäävän alun jälkeen peli tasoittui. Loistavaan pelivireeseen päässyt Jannika Lillunen nostatti vielä toiveita iskemällä kakkospesästä läpilyönnin ja Kaisa Jaakola toi tasoitusta. Jatkotilanne kuivui koppilyöntiin, ja näin jakso vieraille.

Toinen jakso alkoi edellisen tavoin lavettarien haparoidessa ulkona. Kajaani pelasi vapautuneesti ja laajalla rintamalla iski naisia kotiin kuin liukuhihnalla. Erityisesti ykköspalkittu Riikka Karppinen oli vastustamaton kuudella lyödyllä juoksulla.

Toisen vuoron tasoittavalla kotijoukkue sai hurmoksen päälle kaventamalla tilanteeksi 4-9. Vuoro kirjataan LaVen historiaan pisimpänä sisävuorona Superpesiksessä. Lillunen saatteli toistamiseen Jaakkolan kotiin.

Korkeimmalla sarjatasolla kiitettävästi ensi esiintymisensä tehnyt Emmi Peltola ehti vuoron aikana kahdella eri lyöntikierroksella kotiuttaa Janina Männikön ja Lillusen. Luoma-ahon hyvä ja monipuolinen mailataituruus takasi Riina Rantalalle turvan kotitaipaleella. Karppasen mailasta lähti vielä vieraille kaksi juoksua. Veikkojen takaa-ajo hyytyi ja sarjapisteet matkasivat Kainuuseen.

Kotijoukkueen kärkilyöntipalkinnon sai Karoliina Luoma-aho saldonaan 7/9. Lähes samaan ylsi ykköspalkittu Jannika Lillunen tehoin 6/7. Kaisa Jaakkolan röyhkeät kentällemenosuoritukset saivat nyt jatkoa kahdelle edelliselle pelille ja hänet palkittiin ansaitusti kakkospalkinnolla.

Veikkojen pelit jatkuvat kahdella vierasottelulla. Keskiviikkona Tampereella kohdataan Manse pp ja sunnuntaina viimevuosien loppuottelija Kirittäret Jyväskylässä. Matka ei ole pitkä kummallekaan paikkakunnalle, joten lähdetään kannustamaan joukkuettamme.

Edellinen artikkeliVedon voittoputki poikki Kouvolassa
Seuraava artikkeliSoinin yhtenäiskoululla gaalailtiin