-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Soinin valtuustokausi päätökseen

Soinin vanha kunnanvaltuusto kokoontui viimeistä kertaa maanantaina. Viimeisessä kokouksessa oli käsiteltävänä 13 pykälää. Kunnan tilintarkastusyhteisöksi valtuustokaudelle 2017-2020 valittiin BDO Audiator Oy, vastuullisena tilintarkastajana JHT HT Tuula Ylikangas.

Soinin kuntaan perustetaan ajalle 1.8.2017-31.7.2019 määräaikainen esikoulunopettajan virka ja määräaikaisuuden jatkoa tarkastellaan keväällä 2019. Valtuusto hyväksyi 15000 euron määrärahan kuluvan vuoden talousarvioon.

MAINOS

Vuoden 2017 tilapäislainavaltuus päätettiin nostaa neljään miljoonaan euroon ja vuoden 2017 lisärahoitus hoidetaan tilapäisrahoituksella.

Vt. kunnanjohtaja Hannele Hannulan mukaan tilapäislainan korkokulut ovat vain noin 0,02 prosenttia tällä hetkellä. Positiivisia talouslukuja kuultiin lisää, kun perusturvan talousarvioon varattu yhdeksän miljoonan euron määräraha muutettiin 8614053 euroksi.

Välitilinpäätöksessä Hannula esitteli, että kolmen ensimmäisen kuukauden välitilinpäätös on hyvin pitkälle talousarvion mukainen.

Kunnanvaltuusto antoi kunnanhallitukselle valtuudet aloittaa neuvottelut osakekaupasta, joka koskee joko osin tai kokonaan Soinin kunnan omistamia Kuusiolinna Terveys Oy:n osakkeita. Soinin kunta omistaa yhtiön osakkeita yhteensä 49 kappaletta. Ilman toimenpiteitä kunnan omistamat osakkeet siirtyisivät vastikkeetta maakunnalle vuoden 2019 alussa.

Kunnan uusi hallintosääntö 1.6. alkaen hyväksyttiin samoin kuin Pihlaanmäen asuntoalueen asemakaava.

Muissa asioissa tehtiin kolme valtuustoaloitetta. Marja-Elina Puronhaara teki aloitteen Yhtenäiskoulun vieressä menevän Lokerotien liikennejärjestelyihin. Esikoulun siirtyminen koulutiloihin ja pienpelikentän rakentaminen tarvitsee kokonaisuudessaan liikennejärjestelyitä turvallisuuden parantamiseksi koululaisille.

Marjastiina Sorvali teki aloitteen muovinkeräyksen ja jatkojalostustehtaan perustamisen selvittämiseksi kuntaan. Toisessa aloitteessa hän esittää kuntalaisille tehtävää äänestystä, mitä mieltä he ovat lähes sadan tuulivoimalan rakentamisesta kuntaan.

Kokouksen lopussa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sauli Virtala ja vt. kunnanjohtaja kertasi valtuustokauden isojakin päätöksiä.

Valtuuston jättävä Jaakko Keisala (vas.) muisteli vuonna 1977 alkanutta valtuustouraa. Yhtä kautta lukuun ottamatta hän on ollut mukana koko ajan kunnanvaltuustossa. Yhteensä kausia on kertynyt yhdeksän.

– Järvi-Pohjanmaa yhteistyö hitsasi meitä yhteen. Olemme pyrkineet viemään asioita yhdessä hyvään suuntaan. Vaikka jokaisella on oma mielipide, äänestystenkin kautta on saatu demokratia esille. Kun olen ollut meillä melkein aina yksin ryhmässä, omassa ryhmässä on saatu hyvin yksimielisyys, muisteli Keisala puheenvuorossaan.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät