Taidemaalari Sari Haapaniemi on avannut näyttelynsä Lehtimäellä miehensä Arin kanssa.

Haapaniemen taideateljee avoinna yleisölle

Taidemaalari Sari Haapaniemen kesätaideateljee on avoinna jälleen yleisölle Alajärven Lehtimäellä heinäkuun ajan. Näyttely on avoinna neljättä kesää.
Sari sai vuonna 2016 Alajärven kaupungin kulttuuripalkinnon ”kauniista taidekeitaasta vanhalla sukutilalla.”
Näyttelytiloissa on esillä Sarin viimeisimpiä maalauksia. Näyttely on avoinna heinäkuun ajan joka päivä klo 12-17.
Sari on kansainvälinen taiteilija ja hänellä on taideateljeet Helsingissä, Vaasassa ja Lehtimäellä.

-Wanha Nevantakanen on ollut suvussa vuodesta 1648 ja olemme olleet isäntäparina viimeiset yhdeksän vuotta kunnostaen paikkaa alkuperäiseen henkeen.
Rakentamamme iso puutarha puistoteineen on oleellinen osa paikkaamme. Asumme tilalla muutaman kuukauden vuodesta, kertovat Sari ja Ari Haapaniemi.