Yhdessä tekeminen houkuttelee leirille

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven helluntaiseurakunnan lasten- ja junnuleirillä viihdyttiin. Lastenleirillä 1.-3.7 oli mukana peräti 74 leiriläistä ja kolmisenkymmentä aikuista huolehtimassa 6-10 -vuotiaista lapsista. Nuorten leiri pidettiin 15-vuodesta ylöspäin jo kesäkuussa.

Niina Männistö toimii aktiivisena leirijohtajana Iiruulla.

Seuraavalla viikolla 6.-9. heinäkuuta Iiruun leiripaikkaan osallistui lähes 60 11-14 -vuotiasta lasta.
Helluntaiseurakunnan lapsi- ja varhaisnuorisotyöntekijänä työskentelevä Niina Männistö kertoo, että leiriläiset ovat toimineet aktiivisesti ja hyvässä yhteistyössä.

MAINOS

– Meillä on parikymmentä reipasta ohjaajaa ja aktiivisia naisia hoitamassa keittiöhommia. Ohjelmassa on Raamattutunteja, iltanuotioita, kilpailuja, ryhmissä ja mm. suojalkapalloa. Pyrimme toimimaan ulkona mahdollisimman paljon. Erikoisuutena meillä on ”pakohuone”, missä ryhmät kilpailevat ratkaisten erilaisia tehtäviä, kertoo Männistö.

Leirillä mukana ohjaajina olleet Santeri Kataja ja Aleksi Ainonen on ollut leireillä useamman kerran.
– Hoidamme täällä yleisiä hommia, kuten yleistä siisteyttä ja saunan lämmitystä. Täällä on mukava olla yhdessä tärkeän asian äärellä.

Leiriläiset Vilma Levijoki, Ilari Mikkola ja Essi Ripatti ovat leiriläisinä tällä junnuleirillä.

– Olemme olleet lasten leirillä ohjaajina. Tänne isompien leirille on mukava tulla yhdessä toimimaan ja kuulemaan uusia asioita, kertovat nuoret.

Iiruun leirikeskuksessa on valmistunut uusi päärakennus, missä on nykyaikaiset keittiötilat, sali ja nukkumatiloja. Päärakennus tehtiin talkootyönä parin vuoden aikana.

Rami Puro

Aamun lipunnoston jälkeen aloitettiin rannassa yhteisleikillä.
Edellinen artikkeliHarri Koskisen näyttely avattiin Karstulan Himmelissä
Seuraava artikkeliSinilevää havaittu edelleen vain vähän Etelä-Pohjanmaan alueella